torstai 16. elokuuta 2012

DIY: Hääauto

Ajattelin tällä kertaa kertoa tarkemmin meidän hääauto suunnitelmista. Aijemmin jo siitä puhuinkin, mutta jatkoa sille. Joskus parisen vuotta sitten kyselin sulhaselta että milloin meille tulee häät, hän vastasi että sitten kun Corolla jota hän entisöi on valmis. Se oli jo toissa kesänä ajossa, ajattelin jo silloin että miksi sitä enää purkamaan kun näyttää kulkevan. Mutta ei, hän purki sen osiin ja aikoo tehdä projektin tarkasti loppuun asti. Nyt kun hääsuunnittelut aloitettiin kesällä hän sanoi ettei muuta hääautoa meille edes harkita ja olen kyllä itsekin innostunut ajatuksesta että hän saa itselle ja autolle kuuluvan "julkisuuden" vaivalla nähdystä työstä. ;) Mutta pari päivää sitten hän alkoi puhua siihen suuntaan että se ei välttämättä valmistuisikaan!! APUA! Se olisi suuri pettymys hänelle ja myös minulle, tiedän että se merkitsee sulholle paljon. :/ Laitanpa kuvia autosta tähän, minusta se on näyttänyt tältä jo pitkään. ;D Mutta kuulemma jokainen pieni kolo on kitattava ja hiottava pikkutarkasti ja jopa uusimaan työ useaampaan kertaan. Pohjaankin näkyi olevan paikkailtu useammasta kohdasta. Elikkäs, saanko esitellä Toyota Corolla vuosimallia 77:

Joku tarkkanäköinen ehkä jo huomasikin moottorin puuttuvan. :S Minä muka ehdotin että no sitten kun auto on maalissa niin eihän se ole kuin heittää paikoilleen. Sulho hieman naureskeli, täytyy kuulemma koota ym. ym.

Auto sisästä. Tämä siis oli jopa ajossa vielä pari vuotta sitten. Nyt siitä on kaikki revitty irti ja pikkuhiljaa kootaan kuin palapeliä takaisin kasaan. :S Tuleva anoppini on myös tekevä nainen ja hän on ottanut haasteekseen tehdä verhoukset (katon, lattian ja penkit). Kankaan olivat kyllä nättejä. Eli siis jos auto vain valmistuisi niin olisin TODELLA ylpeä kivutessani auton kyytiin. :) Minulle on jopa luvattu että apukuskin penkki voidaan ottaa irti hääpäivän ajaksi, jotta morsiammen ei ole vaikea kivuta kyytiin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)