maanantai 3. joulukuuta 2012

Täällä taas

No niin vilkas viikko alkaa olla takanapäin. :) Eilinen päivä oli kyllä ihana päivä. Aamulla menin koulutukseen, johon työnantajani antoi mahdollisuuden. Koulutus sisälsi jouluaskartelua! :) Oli muuten aivan ihanaa saada valmiita ideoita, joita töissäkin täytyy sitten soveltaa. :) Ja oli ihana jakaa kokeiluja ja saada paaaljon uusia ideoita askartelun osalta. Untuvikko kun itse vielä olen. Mutta haluan jakaa kanssanne aikaansaannokseni. :D


Tästä innostuneena olen tänään tehnyt ensimmäisen koeversion joulukorteista. Täytyy huomenna käydä ostamassa kartonkia että saa joulukortitkin ajoissa postiin. :)

Koulutuksen jälkeen menimme J:n työpaikan pikkujouluihin. Ne olivat hieman syrjäisemmässä paikassa, siellä oli kaksi mökkiä varattuna. Ensin saunoimme ja sitten söimme hyvin. Viisastuinkin reissulla: tiesittekö että amerikkalaiset tuhmat lapset saavat joulusukkiinsa hiiltä. :> Joulupukkikin ehti korvatunturilta piipahtamaan kylässä ja toi jokaiselle pienen paketin (joka lahjan tuo se lahjan saa, oli periaatteena) ja loppuillasta viihdyimme karaoken parissa. Hauska ilta oli! Ei edes huonoa oloa tälle päivälle saatu, vaan J:n kanssa olemme tänään siivoilleet ja tehneet kotiin joulua. :)

Tällä viikolla ajatukseni ovat pyörineet vannehameen ympärillä, tehdäkö vai ostaako? Äitini on luvannut tehdä sen, mutta olen hieman pyörinyt välistä nuilla hääkirppareilla neitin kautta ja alkanut pohtia että halvemmalla ja helpommalla luultavasti pääsen jos jonkun vanhan ostan. Täytyy vielä jutella äidin kanssa mitä on mieltä. :) Mistä muut mormaikut olette niitä ostaneet, ovatko ne vanne(tylli)hameet minkä hintaisia? :)

4 kommenttia:

  1. Mä ostin puvun omaksi, mutta samaan hintaan saan vuokralle vannehameen liikkeestä :) Ja ainakin se kaksvanteisen hameen hinta on liikkeessä omaksi ostettuna muistaakseni 70e (hullun kallista) joten uutena en ainakaan omaks ostais :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuita kirppari palstoja ku oon seurannut niin siellä on ollut just tota hintaa siis että hame on alunperin maksanut. Itsekään en haluaisi uutta kuitenkaan ostaa. Mutta mietin myös että paljonko materiaalit maksaisi jos itse tekisi. Ei välttämättä sekään ole kannattavaa. :/

      Poista
    2. Niin, yhtää en osaa sanoo miten kalliiks itetehty tulis.. Mut ekana aattelen et eiks ois hirmu hankala tehä ite :D Mä ainakaa siis osais :P

      Poista
    3. :DD En minäkään, mutta mulla onneksi äiti osaa kaikenlaista ompeluun liittyvää. :D Ja lupautunut tekemään, ilmeisesti toiselle siskoistani on vannehameen tehnyt. :D Ois vaan helpompi ostaa valmiina. :>

      Poista

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)