maanantai 10. kesäkuuta 2013

Voi hääkengät sentään!!!

Heipparallaa, täällä kirjoittelee lomalainen. ;) Kohta viikon lomamatka alkaa olla päätöksessä. :) Helsingissä pyörähdetty ja Tallinnassa yön reissu. Olipas ihana käydä shoppailemassa. Vielä yhden yön vietän reissussa. Tällä hetkellä olen Salossa rakkaan ystäväni luona. Perjantaina minulla kipeytyi viisaudenhammas ja tänään kävin hakemassa siihen antibioottikuurin ja hieman ensiapua hammaslääkäriltä.

Kuva
Torstaina sitten kotipaikkakunnalla hammaslääkärin luokse rääkättäväksi, luultavasti repivät hampaan pois. Onneksi kuitenkin häihin on vielä 3viikkoa aikaa ja täällä oleva hammaslääkäri  lupasi että toivun ajoissa. :D

Olen yrittänyt metsästää hääkenkiä Tallinnasta, Helsingistä ja Salosta. Mutta oikein mistään ei löydy viininpunaisia tai valkoisia JUHLAKENKIÄ!!! On paljon nahkaista ym. kenkää. Mutta haluan siron ja juhlavan. :S Täytyy vielä kotipuolessa käydä ja Ouluun menen tulevana viikonloppuna niin jospa vielä jotkut kengät saisin jalkaani häihin. Esimerkiksi tällaiset ne voisivat olla:

Kuva
Täältä
Kuva
Mutta netistä en niitä uskalla ostaa. Sillä en ole varma kengän koosta. Lisäksi pitäisi tuntea onko kengät tukevat jalkaan, parit kengät olen koko reissulla testannut mutta niillä on ollut huono kävellä. :(( Laukkukin vielä puuttuu, mutta sen kanssa ei ole hätää. :) Olen toisaalta jopa sitä mieltä etten koko laukkua edes tarvitsisi. Mutta jospa se tulisi jossakin vastaan kun ei kattele. :)

Tänään on myöskin meidän häiden v.p. suurinosa on ilmoittanut tulosta/esteestä, mutta vielä minun suvun puolelta yksi perhe on ilmoittautumatta ja J:n puolelta muutama serkku ei ole ilmoittanut mitää. Eli siis minusta asiat ovat jopa hyvällä mallilla. ;D Huomenna lennän kotiin ja ylihuomenna menemme katsastamaan juhlapaikkaa uudemman kerran. :) Siitä siis myöhemmin, mutta nyt jatkan lomailua. :> Moikka! :))

6 kommenttia:

  1. Stilissimassa Helsingissä on kymmeniä malleja, jotka saa värjättyä minkälaiseksi vaan, pitää vaan viedä joku kangas/paperi malliksi :)

    http://www.stilissima.fi/stilissima/products.php?i=1&m=4151f6&g1=4151f6&g2=8dc534&p=bf5933&n=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että en ole käymässä enää Helsingin keskustassa ennen kotiin menoa. Enkä kyllä missää muussakaan kaupassa. :/ Täytyy yrittää metsästää sieltä kotipuolesta vielä, jos vaikka on joku kenkä jäänyt huomaamatta. :)

      Poista
  2. Onko sun kotipaikkakunnalla juhla/ hääpukuliikettä, joka myisi kenkiä? Kannattaa ehdottomasti käydä sellaisessa kysymässä, josko he tekevät värjäyksiä.

    VastaaPoista
  3. Meidän paikkakunnalta ei löydy hääpukuliiketta, mutta Oulussa täyyy kyllä käydä vilkaisemassa! :>> Kiitti vinkistä. Hieman minua hinta arveluttaa, kun hääkenkien budjetti on matala, mutta aina voi käydä katselemassa!!! :)))

    VastaaPoista
  4. Värjättäviä kenkiä löytyy Pinkiltä, Dyablesilta, Touch Upilta ja tietysti Rainbow Clubilta. VOisit googlailla ja selvittää missä ja kuka niitä jälleenmyy. Noita alimpia Diane Hassalin Cymbeline-kenkiä ei kannata harkita, ellet ole syntynyt korot jalassa. Niissä on niin hurja kulma, että harva jalka kestä niitä. :)

    VastaaPoista
  5. Mulla oli just toi sama ongelma, etten meinannut löytää hääkenkiä yh-tään mis-tään! Sitten kun olin sattumoisin K-Citymarketissa (!) ruokaostoksilla, niin kävelin kenkäosaston ohi ja törmäsin siellä aivan loistaviin satiinisiin juhlakorkkareihin! Eli kengät voi löytyä jostain aivan yllättävästä paikasta: mäkin olin tätä ennen kolunnut läpi mm. KooKengän, Andiamon, Halosen, Aleksi 13:n, Sokoksen ja Anttilan! Tsemppiä metsästykseen!

    VastaaPoista

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)