maanantai 13. toukokuuta 2013

KIITOS!!!

Voi kiitos kun annoitte palautetta ja mielipiteitä edellisessä postauksessani esittämään kysymykseen ja ongelmaan. :))

Kuva


Vihdoinkin olen saanut tehtyä sitten päätöksen että millä tyylillä meidän paikkakortit tehdään. Eli:


Tämä oli teidän ja myöskin oma suosikkini. Sain myös kivoja vinkkejä kuinka näitä voisi työstää lisää. KIITOS!! :) En "onneksi" voi tehdä näitä kortteja loppuun kuin vasta kesällä kun kaikki ovat ilmoittautuneet, mutta minulla on aikaa miettiä vielä nuiden "helmien" paikkaa. Tai siis eihän nuo ole kyllä lähelläkään helmiä, vaan sellaista "väriliimaa". Mutta minun silmääni ne muistuttavat helmiä. :) Näihin nimikortteihin käytetty kartonki on samaa kuin mitä olen käyttänyt kutsuihin, eli siis kivasti jämä palat olen saanut hyödyntää. Hyödynnän kartonkeja myöskin Viivi & Wagner -sarjakuviin. Eli useinhan jokaisella vieraalla on pöydässää joku runo/värssy/lasten suusta/sarjakuva, niin meidän versiomme on Viivi & Wagner sarjakuva. Kaasoni leikkasi näitä sarjakuvia paikallislehdestä talvella. Liimasin tänään pari kiinni kartonkiin ja ne näyttivät tältä:

Olen pohtinut että millä tavalla nämä ovat pöydässä esillä. En nimittäin raaskisi taitella näitä, rullalla ne taas pitäisi olla jossain muussa kiinni (esim. karkkipussukoissa). Tänään kuitenkin välähti.

Kuva

Tai no siis kyllähän tämä idea elää vielä juhlapaikalle asti kun alkaa pöytiin laittamaan tavaroita esille, mutta kuitenkin tajusin että miksei niitä voisi näinkin laittaa. :) Seuraava homma olisikin tilata netistä lisää tuota tarrateippiä. :)

Nyt kun päätös on tehty ja tuo vaaleanpunainen väri on nyt nuissa paikkakorteissa voin ehkä yrittää etsiä vaaleanpunaisia ruokaservettejä?? ;D Alunperinhän J oli niiiin vastaan vaaleanpunaista väriä, hän oli sitä mieltä että tulee liikaa mieleen lasten juhlat. Mutta nyt kun viininpunainen esittää myös suurta osaa häissä ja kun kaikkea ei löydy oikean sävyisenä viininpunaisena on J:kin hieman antanut periksi värin suhteen. ;D Meillähän on kyllä jo olemassa yhdet servetit, jotka ostin kun näin ne poistokorissa ja ne vain olivat niin söpöt. Olin ajatellun ne lähinnä iltapalalle, mutta jotta ei turhia rahan menoja tulisi olisiko ideaa että nämä servetit olisivat jo ruokailussa? Ne eivät ole paksut niinkuin olisin halunnut ruokailuservettien olevan, mutta toisaalta taas en halua kulutaa rahaa servetteihin.

Hih. :D Olen kerran löytänyt edullisesti viininpunaiset (oikean sävyiset), paksut ja EDULLISET servetit, mutta silloin kaupassa josta olisin ne ostanut ei ollut niitä tarpeeksi, joten olen odottanut että he tilaavat niitä lisää. Olen kyseisessä liikkeessä käynyt monta kertaa kevään aikana, mutta niitä ei ole vieläkään ollut ja muutoinkaan en ole heiltä palvelua saanut (samasta paikasta oli tarkoitus ottaa kerttikset alunperin, mutta kun palvelu mättää niin se vain mättää). Onneksi en ole saanut hankittua, sillä haluaisinkin vaaleanpunaiset, hieman pirteämmän väriset kuin viininpunainen. :D Mutta jospa käyttäisinkin näitä jo valmiina olevia ja ostan iltapalalle jotain oikein halppis paperia. Nyt en pysty nuita servettejä testaamaan että miltä näyttäisi aterimet servetin päällä, koska ovat äidilläni säilössä mutta täytyy käyttää mielikuvitusta. ;)

Mitä mieltä olette; tarvitseeko ruokailussa olevan servetin olla paksu? Vai käykö ihan "normit" kaupassa myytävät paperi versiot (vai miten tämän nyt ilmaisisi jäälleen)? Entä eihän mene ihan ällön lällöksi jos ne olisivat nuo servetit? :)

4 kommenttia:

  1. No ei mee liika ällöks, ja toisekseen mun mielestä niiden servettien ei tarvi olla mitenkään paksut. Servetti on servetti ja ruokaliina on ruokaliina :D Meillä on ainaki normiservetit sekä ruokailus että kahvilla. Tosin ei ne niitä kaikkein ohkasimpia oo mitä on olemas, mut ei kyllä kankaaseen verrattaviakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D J:kin antoin nähin servetteihin "suostumuksensa". Hieman hymähdellen. ;DD

      Poista
  2. Ihanat nuo servetit! :D Mistä tuollaisia saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :D Ne on ostettu City Marketista talvella poisto myynnissä olivat. :D

      Poista

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)