maanantai 6. toukokuuta 2013

Kyllä, ne lähestyvät sittenkin

Huhhuh, viime kesänä kun aloin aloimme suunnittelemaan häitämme. ;) Aloitin samalla kirjoittamaan tätä blogia. Silloin ajatuksenani oli että saan luultavasti kirjoitettua maksimissaan pari kuukautta ja sitten kyllästyn. En kuitenkaan ole koskaan ollut hyvä kirjoittamaan tarinoita tai muutoinkaan äidinkieli ei ole ollut vahvimpia aineitani. :) Kuitenkin tässä sitä edelleen ollaan ja häät lähestyvät kovaa vauhtia. Enää jäljellä on tasan kaksi kuukautta, ajatella!!! :) Ja en kyllä olisi uskonut että tästä blogista olisi näin paljon apua kuin tästä on ollut. Olen tänne saanut koota vaihtoehtoja ja saanut uusia ideoita myöskin toisilta morsiammilta. Kiitos siis myös teille kaikille!!!

Täältä


Nyt olen saanut sovittua ajan, että menemme tutustumaan juhlapaikkaan uudestaan 12.6. Meillä on kutsuihin laitettu v.p. 10.6 eli kun menemme käymään, voimme suunnitella jo pöytäjärjestystä ym.

Tänään näin myöskin keittiön puolelle lupautuneen henkilön. Jutellimme menusta ja muutoinkin häistä. Kylläpäs jäi hyvä fiilis. Lisäksi esille nousi pari uutta asiaa lisää. :) Hän myöskin aikoi olla yhteyksissä toiseen joka keittiön puolelle voisi ehkä tulla avuksi ja infota häntä. Lisäksi sovimme että hän tulee juhlapaikalle myös jo silloin häitä edeltävänä päivänä, sekä ehkä myöskin jo tuolloin aijemmin. Mutta täytyy olla yhteyksissä vielä myöhemmin. :) Mutta ihan mahtava fiilis jäi!!!! :)

Täältä
Tästä on hyvä jatkaa! :)

2 kommenttia:

  1. 2kk, tsiisus! Ihanaa ♥ Meillä 2viikkoo enempi :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta teilläkin 2kk. ;)) Hitsi vie, kyllä ne sieltä tulee. :D

      Poista

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)