sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Arkea ja juhlaa

Oi että. Väsyttävä viikonloppu alkaa olla takanapäin. Minulla on aika harvoin viikonloppu vapaita, joten niistä vapaista täytyisi muistaa ottaa aina kaikki ilo irti. :) Perjantaina sitten iltavuoroni jälkeen kiiruhdin ystäväni luoksa, hän oli valmiiksi lämmittänyt saunan, laittanut viinin kylmään, leipassut suolaisen piirakan ja salaatin. Olipas hyvää!!! Ja rentouttavaa. Yö venyikin sitten melko pitkälle ja lauantai menikin paljolti sohvan nurkassa oleillen. Tänään nukuin pitkään ja käväsin koemaistamassa tulevaa häämenun pääruokaa!! JEEE!!! Äiti oli keittänyt meille testi keiton ja hyvää oli. Pieniä muutoksia sovimme vielä ja hän lupasi myöskin toteuttaa keiton teon uudelleen. Ajattelimme myös, että kun häiden aikaan tulemme keiton keittämään edellisenä päivänä ja lämmittämään hääpäivänä, voisimme näin testata ajatusta. Eli syömme keittoa vasta seuraavana päivänä, kun äiti sen tekee. Jopa J tykästyi keittoon. :)

Päivän edetessä äitini pyysi kaverikseen valmentamaan pikku tyttöjen salibandy ryhmää. Ja täityihän minun sitten sinne mennä, kun ruoan teoltakin vältyin. :D Kun tulin reeneistä sain J:n houkuteltua iltakävelylle. Hän on ihminen joka ei ole koskaan harastanut minkäänlaista liikuntaa, joten tämä oli suuuuuuri saavutus. Yhdistimme lenkkiin ruoka kaupassa käynnin. Haimmekin illaksi esipaistettuja leipiä ja jäätelöä, nam!

Palatakseni vielä takaisin koekeittoon. Täytyisi kyllä keksiä jotain helppoa alkupalaa hääpäivään. Keitto olisi kiva ja helppo, mutta kun päruokana on keitto ei alkuruoaksi voi sitä olla. Onneksi on aikaa miettiä. :)

Mutta tässäpä väliin tämmöinen elämästäni kertova postaus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)