tiistai 16. lokakuuta 2012

Talvi yllätti

Siitä ehti jo muutama päivä mennä että itsestäni ja hääsuunnitelmistani ilmottelen. :) Muutaman päivän flunssan ehdin sairastaa ja viikonloppuna olikin Salibandy turnaus. Hävisimme kummankin pelin. :/ Kuulemma kuitenkin saappaat jalassa. :> Ja nyt kun uusi viikko pyörähti käyntiin, meille tuli tänne tänään TALVI!!! Koko päivän on satanut lunta, maa on valkeana. Onneksi oli vanhat talvirenkaat vielä tallella niin sai ne laittaa alle, kun tuo lumihan tulee vielä sulamaan. Meillä on uudetkin talvirenkaat odottelemassa, mutta niitä ei raski vielä alle laittaa. :>>

Ei kyllä muutoinkaan ole ehtinyt valmistautua vielä talven tuloon. Kukat sentään olen ehtinyt vaihtaa ja lyhtyjä laittaa, mutta puutarha kalusteet (siis pöytä ja neljä tuoli) ja GRILLI (kangashupun alla) ovat vielä paikoillaan. Meillä on ollut jopa tarkoitus vielä grillata ennen piiiitkää talvea. :D Mutta minusta tuntuu että vaikka tuo lumi ei pysyisikään (luultavasti) niin grillaaminen taitaa jäädä. :/

Häät eivät olekaan olleet nyt lähi päivinä mielessä. ONNEKSI! Niihin on senverran aikaa että jos niitä alkaa odottelemaan niin aika käy melko pitkäksi. :) Työpaikalla tänään mietin millä nimellä/tittelillä J:tä kutsuisin: poikaystävä, miesystävä, avokki, kihlattu. Onkin ihanaa että vuoden päästä voin sanoa sen kummemmin miettimättä "mies". :) Se tuntuu istuvan hyvin suuhun. :)

Häiden ohella olen unelmoinut että JOSKUS meilläki olisi oma talo. :) Ostimme vajaa vuosi sitten rivitalo kaksion. Nyt haaveilen kauheasti omasta talosta. :/ Emme ole rankentaja emmekä kyllä remontoija ihmisiä, joten haaveena olisi ostaa jossain vaiheessa uudehko talo tai sitten ostaa valmistalo, joltain firmalta. :) Siis ei nyt mutta tällä hetkellä ajatus on noussut voimakkaana pintaan, ehkä siksi kun siskoni ja veljeni puolisoineen rakentavat tällä hetkellä omaa taloaan. Nykyistä asuntoa on nyt silti kuitenkin maksettava vielä muutama vuosi, ennen kuin on järkevää alkaa harkitsemaan uutta. Haluan jakaa teidän kanssanne erään elementin jonka tulevaisuudessa mielelläni näkisin omassa kodissani.

Oi nuo pari ovet, voisivat olla olohuoneeseen, makuuhuoneesee (silloin lasit huurrettuna) tai vaikka terassille!!! Tykkään!

Noh mutta kun nyt emme kuitenkaan ole muuttamassa vähään aikaan, niin olen yrittänyt miettiä kuinka omasta kodistani saisin tehtyä KODIN suurella <3:llä. En ole raskinut tehdä turhia reikiä seinille, joten taulujen ripustamiset on jäänyyt. Ainakin niin  pitkäksi aikaa että keksin jonkun kivan jutun. Meillä on olohuoneessa muuten seinät valkoisiksi maalattu, paitsi yhdessä on ruskea hieman harmaaseen taittuva tapetti, jossa on epätasainen pinta. Sille seinälle jotain täytyisi laittaa, mutta mitä? Olen päässäni kehitellyt ideaa:



Ajattelin katsella läpi vanhoja lomakuvia ja jos niistä löytyisi "maisemakuvia", jotka tulostaisi mustavalkoisena ja laittaisi kehyksiin. Olen ajatellut että hankkisin hopeisia tai valkoisia kehyksiä. Alkuperäisessä ideassa tuo ylempikuva oli enempi sitä mitä hain eli siis voisi olla monia eri kokoja ja eri hopean sävyjä ne kehykset. Toisaalta taas, meillä kun on yleensä sisustus melko "sekalaista" niin alemman kuvan sommittelu voisi tuoda hieman tasapainoa ja järjestystä tähän huusholliin. :) Ai mutta nyt välähti että kaikki meidän lomakuvat olivat sillä vanhalla koneella, apuva mistähän saan kaivettua ne esille. :/ Minulla on ainoastaan nyt tallessa kuva-albumi, jonka tein netistä ladattavan kuva-albumi ohjelman avulla, mutta siinä ei ole "maisemakuvia" ollenkaan. Vain pärstäkuvia. :) Mutta nyt täytyy joutua salibandy treeneihin. Kirjoittelen piakkoin lisää. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)