torstai 4. huhtikuuta 2013

Kimppu mietintää

Täytyisi kyllä nyt etsiä joitain kuvia ja käydä kyselemässä tarjouksia kukkakimpuista, vieheistä ja rannekukista. Aluksi minulla olisi mielessä että haluaisin kaasoilleni pienet kimput myöskin, mutta nyt täytyy kyllä todeta että hinta ratkaisee mihin lopputulokseen päädyn/päädytään. Täytyisi ihan kysäistä heiltä että mitä ajatuksia rannekukka heissä herättää. Ai ja pitääkö muuten äideilläkin olla "vieheet" tai vastaavat rintapielessä? Hetkonen??? Lisäksi täytyisi ihan kukkakaupassa käydä juttelemassa, mikä olisi edullinen vaihtoehto pöydän kukiksi. Siis kun kokeilin sitä morsiushorsma vaihtoehtoa pöytäkoristuksiin. Mutta toinen vaihtoehto voisi olla vaikka neilikka. Sekinhän on edullinen kukka JA kaunis! :) Hieman kuvia vielä uusista kimppu mietteistä:

Täältä
Seuraava kukat ovat täältä:





Eli siis aika herkkiä sävyjä valkoista ja vaaleanpunaista. Alunperinhän olimme J:n kanssa tooosi tarkkoja että punaisen sävyt olisivat nimenomaan viininpunaista, noh jossakin vaiheessa jottei kaikki olisi kauhean raskaan oloista päätin että myös vaaleanpunaista tulee joukkoon. ;D Minä kyllä itse alunperin ehdotin vaaleanpunaisen sävyjä, mutta J:stä se oli liian vauvan sävy. Mutta eipä hän ole mitään enää sanonut kun nyt on kumpaakin. ;> Mutta jatketaanpas.

Aluperäinen ajatus oli tosiaan se morsiushorsma, mutta olen kuitenkin päättänyt että kyselen ensin kimpun hintaa, ennen kuin päädyn mihinkään. Nämä kukat ovat kyllä sellainen asia missä haluan pystyä säästämään. :) Herkän kimpun lisäksi se kyllä voisi olla "selkeäkin", elegantti:

Täältä

Kylläpäs on mielipiteet matkanvarrella taas muuttuneet. Mutta hei, jonkun aikaa sitten kerroin teille että tällä hetkellä kampauksen suhteen sivunuttura vie voittoa. Mutta siis olen edelleen samaa mieltä ja jopa asiasta hieman innostunutkin. Sillä alunperinhän ainut varma asia mitä häiden suhteen halusin oli pitkä tukka, AUKI, isot kiharat ja ehkä vosivat laskeutua olkapäälle. Mutta nyt olen jo ihan ennätysajan ollut sivunutturan kannalla! :) Ja jotenkin tämä viimeinen kimppu passaisi siihen hyvin. Joku ajattelee nyt että joopa joo, eiköhän siihen nutturaan nyt muutkin kimput sovi. ;D Mutta täytyyhän kaikki valinnat aina jotenkin pystyä perustelemaan. ;DD Toisaalta myöskin tuollainen luonnonvalkoinen ruusu voisi olla tyylikkään näköinen sulhon rinnassa, korostaen vaaleaa liiviä ja valkoista kauluspaitaa. Toisaalta viininpunainen kukka yhdistyisi viininpunaiseen solmioon, joka muutoin jää ainoaksi viininpunaiseksi asiaksi sulhon pukeutumisessa. Enpäs kyllä tiedä kumpi on parempi viininpunainen vai luonnonvalkoinen vaihtoehto, mitäs mieltä te olette? :)

Oi vielä yksi vaihtoehto mikä vahingossa sattui silmään kimppuvaihtoehto:

Täältä
IHANA! Tuollaista ajattelin joskus punaisena versiona, mutta anopilla oli punainen versio+hieman erilainen varsi omana kimppunaan muutama vuosi sitten. Mutta toisaalta kun nyt olen sitä valkoista kimppua miettinyt niin yllä oleva vaihtoehto olisi ihana! :)

Mutta sitten ne viehe ja rannekukka esimerkit:


Täältä
Täältä

Täältä
Vaikken vielä tiedäkään sitä kukan väriä, niin muutoin silmääni enemmän miellyttää tuo valkoisen kukan olemus. Tietenkinhän on vaihtoehto, että sulhasen solmioon käytettävää kangasta laitettaisi tuohon vieheen "juureen" ja mieksei myöskin minun kimppuni varteen. Se tietenkin myös olisi vaihtoehto miten sitä viininpunaista hieman saataisiin lisää. Mutta joo, eiköhän tässä ole teille luettavaa ihan riittävästi. ;D Ilmoittelen sitten kunhan ole käynyt kukkakaupassa että minkälainen kimppu sitten on voitolla. Täytyy myöskin niitä kaasojen mielipiteitä kysellä rannekukka/viehe/kimppu asioissa. Osaatteko muuten antaa minulle vinkkiä? Sillä jos niille anopeille hommataan ne vieheet, niin miten puolisot? Meillä kun kummankin vanhemmat äitiäni lukuunotattamatta ovat löytäneet uudet kumppanit. Hieman nousee kyllä budjetti mieleen, kun mietinkin kuinka monta silloin pitäisi hommata. :S Mutta laittakaahan kommenttia! :)

2 kommenttia:

  1. Ei ole kokemusta naimisiin menosta, jotne en voi neuvoa :D Mutta itse valitsisin varmaankin aika pelkistetyn kimpun, tyyliin yksi kalla ja siihen pitkä köynnös :) Kivalta suunnitelmalta kuulostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkistetty on kaunista. Minä olen aina tykännyt pelkistetyn ulkonäöstä, mutta kun tulee valinnan paikka valitsen jotain muuta. :D Mutta tuo eka ruusu kuva on raikkaan näköinen kimppu, jos sitä huomenna saisi aikaiseksi käydä kysymässä tarjousta. :) Kääsisi puheista tekoihin. ;)

      Poista

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)