perjantai 26. huhtikuuta 2013

Tunnustusta ja tuskaa

Ihan alkuun, äääh. Itku pääsee, kun sain kanttorin kiinni juuri hetki sitten. :(( Eli siis kun minä olen aijemmin googletellut netistä kappale vaihtoehtoa, minkä lapset voisivat laulaa kirkossa. En oikein innostunut mistään virsistä, kun haluaisin että siinä laulettaisi meidän keskenäisestä rakkaudesta tai hääpäivästä tai jostakin. MUTTA sitten löysin ihanan vaihtoehdon, jota moni muu pari kertoo käyttäneen eli Finlanderin - Tää päivä on teidän! Ihana kappale, sanat ovat kuin meidän tarinasta!


Kellojen soiton mä kuulen
Ja urkujen pauhu ylhäältä soi
Te alttarin edessä seisotte hiljaa
Ei kauniimpaa hetkeä olla kai voi

Sun silmäsi tähtinä hehkuu
Kun sormuksen sormees hän pujottaa
Se merkki on yhteisen ikuisen liiton
Se merkki on ikuisen rakkauden

Tää päivä on teidän, se päivä on nyt
Kun tanssitte rakkauden tanssin
Tähdetkin taivaan teitä nyt katsoo
Kun jaatte tään päivän niin onnellisen

Ootte yhdessä olleet jo kauan
Ihan nuoresta toisiinne tukeutuen
On tunteenne kasvanut vuosien myötä
Niin ilot kuin surutkin ain jakaen

Nyt tienne on alussa vasta
Sen kuljette voimalla rakkauden
Kaikki se kestää ja kaikki se voittaa
Sen voima on suuri ja ihmeellinen

Tää päivä on teidän se päivä on nyt
Kun tanssitte rakkauden tanssin
Tähdetkin taivaan teitä nyt katsoo
Kun jaatte tään päivän niin onnellisen

Mutta nyt sain papin kiinni ja hän sanoi että tämä ei oikein sovi kirkkoon. :(( No hän lupasi antaa minulle vaihtoehtoja mitä voisi kirkossa esittää, mutta voi surku! Olin jo toisen kaason kanssa puheissa, mutta hän onneksi lohdutti minua että jos kappale esitettäisi sitten vasta juhlapaikalla. Siis ihana idea, ainut vain että kun meillä siskon mies laulaa karaokena häävalssin en siis tiedä mihin väliin tämän kappaleen laittaisi. MUTTA onneksi kaaso sanoi että älä sinä sitä murehdi, kyllä he kattoo sopivan välin. :) Täytyy vain olla jossain vaiheessa DJ:hin yhteyksissä, jotta saan varmistettua moneltako hän on juhlapaikalla. Hieman hän lupaili että kun tulee kauempaa, voisi hän olla ihan koko päivän vaikka todellisuudessa maksamme vain 7 tunnista. Hyvää palvelua sanon minä. :) Hei, ihanaa taas tämä purkautuminen tänne auttoi!! Iso kiitos kaikille teille!! :)

Nyt jos jollain tulee mieleen joku hyvä kappale kirkkoon esitettäväksi, niin pistäkääpä vinkkiä!

 

Mutta sitten toiseen asiaan eli, minäkin olen saanut tunnustuksen!! :) Ihanaa kiito kovasti Zelinda, joka kirjoittelee blogia Häähupsutuksia :)

"Kiitä ja linkkaa bloggaaja jolta tunnustuksen sait. Valitse viisi ihanaa bloggaajaa, joilla on kaikilla alle 200 lukijaa ja kerro se heille jättämällä viesti heidän blogiinsa. Näin autamme uusia bloggaajia eteenpäin ja ehkä juuri sinäkin löydät uuden upean blogituttavuuden."

Eli omat valintani ovat:

Ja nyt tämä tyttö alkaa valmistautumaan viikonlopun viettoon, tarkoitus olisi viettää erään ystäväni 25vuotis synttärit. Viikonlopuksi mökille, meitä on kolme pariskuntaa ja tarkoitus olisi lauantaina käydä myös hieman baila baila! ;D Tätä on kyllä odotettukin!!!

Hyvää viikonloppua kaikille!!!! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)