perjantai 12. huhtikuuta 2013

To do -lista lyhenee sittenkin

:) Tänään on ollut touhukaspäivä!! Tämä morsio aloitti keskiviikkona antibiottikuurin nielutulehdukseen, onneksi oli torstai ja perjantai vapaata niin eilen vielä lepäilin päivän, mutta tänään olin jo hoitamassa asioita. :) (Niin ja siis sunnuntaista astihan minä olen vain makoillut, kuumeen vuoksi)

Aloitetaanpas siis. Vedin jo tuolta To Do -listalta yli mooonta asiaa. Vieraslista on nyt siis laadittu, jokaiselle täysi-ikäiselle lähti avecillinen kutsu, joka nosti kutsuttujen määrän jopa noin 130 vieraaseen. Nähtäväksi jää kuinka monta juhliin tulee. :) Eli siis kutsut lähtivät eilen 2 luokassa liikkeelle. Voinen siis maanantaina paljastaa miltä meidän kutsut näyttivät. Sitä siis odotellessa. :)

To Do -listalta hoidettujen asioiden joukkoon liittyy myös esteiden tutkinta. Käytiin tänään J:n kanssa kirkkoherranvirastossa, lappuun tarvitse laittaa ainostaan nimet, hetut, osoite ja allekirjoitus (ja jos olisi edellisia puolisoita). Rastipaikkoja siellä oli pari kappaletta, mutta niihin virkailija neuvoi ettei tarvitse laittaa mitään. Kiva, nyt on sekin hoidettu alta pois ja meidän kuulutukset luetaan kirkossa 23.6.2013. :) *hih

Kukat myöskin olen varannut. Kimpun ruusun väriä täytyy vielä katsoa ja harkita, mutta kauppias sanoi että ei mitään kiirettä kunhan juhannukseen mennessä päätetään. :) Itse myöskin lupasin hankkia viininpunaisen satiininauhan kimpun varteen ja vieheisiin. Lisäksi sovimme että käyn heiltä ostamassa hopeista rautalankaa, josta sitten virkkaan rannekukkia varten "käsikorut". Kaasotkin päätyivät rannekukkiin. Kimppuni malli lähentelee siis seuraavaa kuvaa:

Täältä
Mitäs vielä, hmm. Lukkoon lyöty lahjalista on nyt kaasoilla. Niin ja J kokeili eilen ensimmäistä versiota hänen liivistään. Äitini oli siis tehnyt liivin osat valmiiksi ja ne olivat nuppineuloilla kiinni toisissaan. OLIPAS KIVAN NÄKÖINEN, kansa valinta osui nappiin. Ja minusta liivi näytti siis tosi miehekkäältä, tuon kangasvalinnan ansiosta. Kyseessä oli siis tämä kangas:

Solmion kangas on vielä hieman mietinnässä. Kauluspaidan kävimme tänään Dressmannilta ostamassa. :)

Mutta vielä päivän lopuksi kävimme kaasoni kanssa vilkaisemassa tämän paikkakunnan mekko tarjontaa eräässä liikkeessä. Toinen kaaso oli pyytänyt käydä kokeilemassa mekkoa hänen puolestaan, koska sovitus ei raskaus massun kanssa onnistu. :) Kooltaan hän kuitenkin on lähellä minua ja toista kaasoa. Vaikka olemmekin ruumiinrakenteelta kaikki kuitenkin hieman eri mallisia. :) Mekko jota sovitin oli kyllä ihana ja kesäinen! Laitoin kaasolleni kuvan kännykällä ja hän sanoi että ottaa sen. Toinenkin kaasoista löysi monta sovitettavaa mekkoa yksi jota hän sovitti oli tällainen:

 Joo siis mekko on todella kaunis ja tällaisen voin hyvin kuvitella kaasoni päälle. Mutta se oli kuitenkin hieman liian varma valinta. Jatkoimme sovittelua ja yksi nousi ylitse muiden!! Ihanaa kumpikin kaasoni on nyt löytänyt mekon itselleen!!! :) Siis tämän asianhan nyt ei pitäisi vaivata minua, mutta olen vain tällainen stressaaja että helpompi olla kun tiedän että asiat ovat hoidossa. :D Kerrankin minun ei tarvitse olla tylsä, vaan kaasojen luvalla paljastan teille mekot. Kuvan laatu vääristää mekkojen väriä hieman tummemmaksi mitä ovat luonnossa.


Kuvassa siis sama kaaso sovittamassa. Tuossa vihreässä mekossa on takana nyöritys, mikä mahdollistaa mekolle monen kokoisen kättäjän ja kyseessä on siis mekko, joka tulee kesäkuun lopussa synnyttävälle kaasolleni. :) Vaikka mekot ovat erivärisiä ja eri mallisia, niin nuo värit olivat silti jotenkin samanlaisia ja sopivat yhteen. Ja heille molemmille tulee samanlainen hartiahuivi ja molemmat laittavat mustat kengät, mikä yhdistää hieman heidän pukeutumistaan. Kuvassa hartiahuivi ei tule ollenkaan oikeuksiinsa. Luonnossa siinä on sifonki? reunat ja keskus osa on virkatun? näköinen eli siis kevyen näköinen. Kuvassa nuo näyttävät aika raskailta. :)

Näin ne asiat pikkuhiljaa loksahtelee paikoilleen ja asioita tulee hoidettua. Niin ja kävinhän minä tänään ostamassa loput kertakäyttöastiatkin. Ihanaa nämäkin on nyt hoidettu pois päiväjärjestyksestä! :> Täytyy katsoa miten intoa riittää kesällä. Jos tulee jossainvaiheessa sellainen olo ettei ole muka mitään tekemistä ja käsillä haluttaisi tehdä, voisin leimailla esimerkiksi kuohari"laseihin" sydämet ja meidän etukirjaimet. Mutta tämä asia vain jos sattuu oikeasti tuntumaan että jotain pitäisi tehdä. :)

Tapasin tänään myöskin pitkästä aikaa ystävääni ja kerroin hänelle päivitystä hääjärkkäilyistä. Hän sai hyvät naurut kun kerroin muuttaneeni jälleen mieltä ja haluavani täytekakun ja että pilttipurkitkin jäävät nyt "nurkkaan" odottelemaan että tarvitaanko niitä sittenkään. Tässä vaiheessa kuulin myös pienen naurun tirskahduksen makuuhuoneen puolelta kaverini avopuolison suusta. :D Ihan niinkuin olisin muuttanut mieltäni pariin otteeseen ja ihan niinkuin he olisivat oppineet tuntemaan luonnettani. :DD Tokaisin silti että no minullahan on vielä onneksi aikaa moneen kertaan muutta mieltäni tässä vajaan kolmen kuukauden aikana. Se on ehkä huonoinpuoli siinä että itse tekee ruokia ja leipomuksia häihin. Lopullisen päätöksen tietää vasta hääpäivänä, kun näkee mitä noutopöydistä ja ruokapöydistä löytyy. ;)

Liekkohän joku muu morsmaikku yhtä ailahtelevainen päätöstensä suhteen? :D

9 kommenttia:

  1. No joo, täällä yllä mieli muuttuu samanlailla! Ainakin konkreettisimmin oman hääpuvun helman pituudessa, joka piteni polvipituudesta kokopitkäksi! :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Siis mitähän tämä bloggeri oikein tökkii...siis ihana toi limenvihreä ja hyvä kun alkaa suunnitelmat selkeytyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa kaikki etenee onneksi. Vaikka mekot ovat niiin erilaiset niin silti ne sointuvat kivasti yhteen. :>>

      Poista
  4. Täällä myös eräs ailahtelevainen! On niin paljon mieluisia vaihtoehtoja, että millään ei voi osata kerrasta päättää ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ihan kaikkia vaihtoehtoja ei tarvitse ihan aina kertoa kaasoille, J:lle tai muillekaan asti, vaan voi kirjoitella tänne blogiin. ;D

      Poista
  5. Niinpä! Tänään kävin hakemassa something old-hääkaupasta ihanaa pitsikaitaliinaa. Oon kyllä niin tyytyväinen, että löysin niin oman tyylisen vaihtoehdon! Kukatkin sain suunniteltua yllättävän helposti kun vanha ystävä, joka on floristi niin tiesi mun tyylin ja päästiin niin helposti samoille linjoille!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ku sulla on kyllä lykästänyt kun olet saanut neuvoja ystävältä joka on floristi! :) Se on kyllä niin mahtava olo kun joku asia etenee!!! :))

      Poista

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)