lauantai 2. helmikuuta 2013

Kotipäivistä kaikki irti

Tämä viikko onkin mennyt melkeinpä kotona oleillen. Hieman myöskin sairastellen. Nyt kuitenkin jälleen jo parempi olo. :) Huomenna olisikin tiedossa kovat salibandy pelit Rovaniemellä. :) Katselin tuossa hetki sitten Suomen naisten maajoukkueen peliä Ruotsia vastaa, harmillinen tappio. :/ Mutta yritystä oli silti. :) Aijemmin kerroin kutovani itselle kaulahuivia ja laitoin kuvan, olen ihan unohtanut kuvata kaulahuivin valmiina:

Ajattelin tuossa reilu kuukausi sitten, että eipä ole tullut tälle talvelle kudottua. Eikä kyllä silloinkaan tuntunut että olisi minkäänlaista halua edes. Mutta kun sain kaulahuivin valmiiksi pieni innostus kutomiseen heräsi. Joskus kun mietin minkä käsityön aloittaisin seuraavaksi minulle kaupassa ehdotettiin että kudo Novitan Bambu narusta tiskirätti. Ei kuulemma rupea haisemaan, konepesu 60asteessa, imukyky on hyvä. Nyt on siis sellainenkin kudottu:

Olen hieman jo testaillut rättiä ja hyväksi olen ainakin tähän mennessä sen kokenut. :) Veljeni ja hänen avopuolisonsa rakennuttivat viime vuoden puolella itselleen valmistalon (vai miten tämä nyt ilmaistaan) ja en ole heille vielä tupari lahjaa ostanut. Ajattelinkin siis että kutoisin heille tällaisen, joko mustana tai luonnonvalkeana. :) Heille on myöskin tulossa ensi kesänä vauva, aaa minusta tulee taas täti. :) Ja kudoinkin tulokkaalle valmiiksi ensi talvea ajatellen villasukat:

Minun toinen siskoni on myöskin raskaana ja hänelläkin laskettu aika osuu ensi kesäkuuksi. Meillä tulee olemaan siis monta vauvaa häävieraana. :) Sitten olen 8 kertainen täti. :> Nyt minulla on työnalla uudet villasukat kummitytöllekin. :)

MUTTA hää-askertelut eivät kyllä etene ollenkaan. :S Eikä kyllä muukaan suunnittelu. :S Maanantaina yritän mennä käymään katsomassa niitä kertakäyttöastioita sieltä paikallisesta yrityksestä. :)

Voi että Yle Areenan kautta käynnistyi hetki sitten miesten salibandy ottelu Suomi-Ruotsi, pakko alkaa nyt seuraamaan sitä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)