tiistai 26. helmikuuta 2013

Melkein kuin totta

Huh, kuinka hämilläni olinkaan yöllä herätessäni. Näin unta että hääpäivä koitti ja kaikki valmisteluni olivat yhtä levällään, kuin mitä ne nyt ovat. :S Olin matkalla kirkkoon ja kaikki muut hääräsivät ympärilläni ja olivat iloisia ja minusta vain tuntui että mitä ihmettä tämä on. Lopulta tajusin että hääpäiväni koitti ja en ehtinyt saada mitään valmiiksi asti. Olin niiin surullinen, tietenkin yritin unessani kääntää että ei se mitään nyt on häät. Mutta kuintenkin kun kaikki oli juuri sillämallilla kuin muutama kuukausi sitten ja minä saanut tehtyä mitää eteenpäin.

Olinpas helpottunut herättyäni, että vielä ehdimme järjestää "täydellisen" hääpäivän. Joku on joskus maininnut että en saisi tavoitella täydellisyyttä, mutta mielestäni en tavoittele täydellisyyttä vaan haluan tehdä kaikkeni viimeiseen hetkeen asti. Jotta kaikki olisi niin hyvin kuin vain pystyn. Se oikeastaan pätee kaikessa mihin ryhdyn, jos alan johonkin esim. valmentajaksi tai vastaavaa niin en voi tehdä sitä puoliteholla vaan pyrin antamaan kaiken sen mitä minulla on annettavaa. Ei tietenkään väsyksiin asti. Rajat ne on minunkin jaksamisella. :) Ymmärtänette mihin tähtään? :)


Täältä
Pitäisi varmasti ylläoleva unisieppari hankkia näin häiden alla makkariin, jotteivät pahat unet tekisi mustia silmän alusia ennen häitä. :))

4 kommenttia:

  1. Et ole ainoa, joka on nähnyt unia häistä. Mä näin sellaista, että hääpäivä koitti mutta vieraita ei tullut ollenkaan. Ainoastaan meidän perheenjäsenet olivat paikalla ja hekin tulivat paikalle verkkareissa ja lökäpöksyissä. Olin pettynyt, mutta sitten ajattelin, että no, näillä mennään. :D Meiltä löytyy makuuhuoneesta unisieppari... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauheita nuo painajaiset!! :> Eikä unisiepparista ole ollut apua, näiden hää huolien kesyttämiseksi??? Mitä huijausta, olen kyllä pettynyt. :D

      Poista
  2. Ihanaa ja helpottavaa lukea kun muutkin morsiammet näkevät hääpainajaisia. Itse yritän olla stessaaamatta mitään valveilla ja sitten se stressi tunkeutuu uniin.

    Pitäisiköhän alkaa kunnolla stressamaan päivisin niin voisi sitten öisin nähdä unia täydellisestä hääpäivästä? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hyvä pointti. ;D Luulempa vaan että muut ovat sitä mieltä, että näe vain niitä painajaisia. Miksihän? :D

      Poista

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)