perjantai 15. helmikuuta 2013

Rakkaita yllättämässä

Vaikka ystävänpäivä oli jo eilen, niin vasta tänään on tarkoitus pistää postia menemään isoveljelle ja hänen avopuolisolleen keski-suomeen. Oikeastihan lahjalla ei silti ole mitään tekemistä ystävänpäivän kanssa, vaan se on tupaantuliais lahja. He muuttivat omaan kotitaloonsa jo viime vuoden puolella, mutta en ole saanut aikaiseksi hankkia vielä mitään, enkä kyllä ole saanut vastausta kysymykseeni "Mitäs haluatte tuparilahjaksi?". Kuulemma kaikennäköistä jo sieltäkin löytyy. :) Lahjasta näkyy myös, että ensi kesänä he tekevät minusta jälleen tätin. :) Ja niinkuin aijemminkin, haluan nytkin esitelllä teille aikaansaannokseni! :)


Paketti sisältää siis vastasyntyneen vauvan sukat ja noin 70-80cm lapsen sukat. Ja koska en tiedä onko vauva tyttö vai poika, sukat ovat moniväriset. ;P Lisäksi kudoin Novitan bambu langasta tiskirätin: itselläni ollut nyt noin kuukauden käytössä, on imukykyinen, ei haise ja sen voi pestä 60asteessa. Miinuksena on että siitä irtoaa jonkun verran nukkaa, mutta nukan irtoamisen pitäisi ilmeisesti loppua, kun pesee koneessa muutaman kerran. Itse tehty kortti myös mukaan ja täytöksi pakettiin mukaan myös Hukka Sisukas: vuolukivinen suihkulähde (saunan kiukaalle, tuomaan kosteutta ja tunnelmaa). :)

Iloista päivän jatkoa kaikille! :)

2 kommenttia:

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)