lauantai 20. huhtikuuta 2013

Yhteyksissä

Aa meidän pappi soitti tänään!! :) Olipas kiva jutella hänen kanssaan. Hän siis on kaimani ja vihki parisen vuotta sitten anoppini ja hänen puolisonsa. Hän on muutaman vuoden minua vanhempi ja hyvä tyyppi. Sovimme tapaavamme kirkossa 28.6 klo 17:00 eli viikkoa ennen häitä. Juttelemme hieman ja sitten harjoittelemme hieman. Ihanaa! :) Lisäksi juttelimme kanttori asiasta. Meillä ei ole vielä sovittu kanttoria, mutta hän suositteli ottamaan jo sähköpostitse yhteyttä erääseen kanttoriin ja juttelemaan vihkimiseen liittyvästä musiikista hänen kanssaan. Täytyypä siis laittaa sähköposti menemään pika pikaa. Meillä kun on toive myöskin että siskojeni lapset laulaisivat kirkossa erään kappaleen ja se täytyisi kanttorin sitten säestää. Eli toivotaan että tämä kanttori on vapaana ja lisäksi "suvaitsevainen". :))

Mahtava fiilis kuitenkin. Hieman fiilistä on kuitenkin latistanut kun olen TAAAS tänään ollut hieman voimaton, lämpöily meinaa yrittää taas iskeä päälle. Eilen vasta olen viimeisen antibiootin syönyt  ja jo eilen oli huonohko olo. Toivotaan että huomenna jo helpottaisi. ;)

täältä

Ai ja sen lisäksi että kysyn tästä esitettävästä kappaleesta kanttorilta, sisarusteni lapset ovat päässeet sitä jo harjoittelemaan karaoken muodossa. Mahtava juttu! Toivottavasti tämä kappale nyt onnistuisi kun hekin jo harjoittelevat! :)

Mutta eipä mulla muuta. Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!! Minulla tämä viikonloppu kuluu töiden merkeissä mutta viikon päästä tämäkin tyttö lähtee hieman tuulettumaan ja toivottavasti olisi se häävalssikurssi myöskin viikon päästä. :)

1 kommentti:

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)