keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Valokuvien selailua

Siis "hyvien" valokuvien löytäminen on kyllä yllättävän vaikeaa. :D Omia kuviani löysin jonkunverran ja J:n kuvia on aika vähän. Siis sitä huomenlahjaa varten. En kyllä ollut ajatellutkaan mitenkään ihan kauheaa määrää, mutta olisi kiva löytää kuvia samoilta vuosilta. :/

Sain silti tuossa tehtyä ison urakan, joka on odotellut minua jo vuosia. Nimittäin kävin läpi hieman vanhoja valokuva albumeita ja siirsin tärkeimmät kuvani yhteen kansioon. Ja itseasiassa karsin ISON osan kuvista myös roskiinkin. Joku kuva oli niin valottunut ettei ole järkeä säästää. Ja itse olen ihminen joka katuu aika paljonkin joitain tyhmyyksiä menneisyydessä, niitä kun vain ei voi poistaa vaan niiden kanssa on opittava elämään. Kuitenkin minulla oli pajon kuvia sellaisilta ajoilta joiden kanssa olen oppinut elämään. :) Mutta en kuitenkaan välittäisi muistella niitä kenenkään muun kanssa, jos joku vahingossa sattuisi saamaan käsiinsä vanhan valokuva albumin. Enkä halua kittuuttaa itseäni sillä, että kun katselen vanhoja kuvia hymyssä suin niin joku toinen kuva nostattaa sykkeen ja saa kylmänväreet kulkemaan kehossa. Niinpä raakalla kädellä otin pois KAIKKI ne kuvat joista tulee tietynlainen tuntemus. Tällä hetkellä sykekin ehti tippua takaisin normaaleihin lukemiin ei ole kuin 56. Ajattelin aluksi että kunhan viskaan äkkiä roskiin niin sitä nopeammin saan ne unohtaa, mutta jotenkin minulle tuli tunne että entä jos ne sitten pääsee jotenkin tuleen mukaan leviämään. Pohdinkin tuossa kuvien hävitys keinoja. Uutena vuotena voisin yrittää muistaa ottaa kuvat mukaan mökille (jonka varasimme kavereiden kesken) ja siellä nakata ne tuleen. Jotenkin olisi myös mukava aloittaa uusi vuosi puhtaalta pöydältä, polttaa ne takaraivossa kummittelevat möröt. :) Mitäs olette mieltä? Onkos muilla tälläisia ongelmia, että joku tietty esim. esine luo "ahdistavia" tuntemuksia? Näin kun alkuun pääsin minulta saattaisi löytyä muutakin mistä haluan eroon. Ensi vuonna on tulossa häät, joten siinäkin mielessä on kiva aloittaa vuosi puhtain mielin.

Kuva täältä
Mutta hypätäkseni takaisin aiheeseen eli huomenlahjaan. Täytyy vielä etsiä niitä kuvia. Ota tätäkin projektia varten mielelläni vinkkejä vastaan.

Mutta täytyy kyllä vielä kirjoittaa jostain keveämmästäkin aiheesta, ettei ihan synkäksi mennä. :D Eli olen ajatellut sitä kaasojen pukeutumista uudemman kerran, että kun kerran heille ei ole tulossa samanlaisia pukuja, voisin ajatella että heille jostain etsittäisi hiuskorut. :) Samoin morsiustytöille olen ajattelut että hankkisin samankaltaiset pannat, vaikka heillä onkin samanmoiset mekot, toivottavasti. Mutta minäpäs laitan muutaman kuvan esimerkkivaihtoehdoista, jotka löytyvät Ninkas sivuilta:




 Mutta täytyy tätä vielä sunnitella. :)


maanantai 26. marraskuuta 2012

Väsymystä ilmassa

Nyt voi olla etten saa aikaiseksi kirjoitella tännepäin about viikon aikana. Olen nimittäin tämän viikon arkipäivät mahdollisuuksien mukaan talkoo hommissa. Tänäänkin aloittelin "oikeat" työt klo 7:00 ja välissä vaihdoin vain paikkaa talkoo hommiin ja tulin kotiin noin 22:20, eli pitkä päivä takana. :) Talkoilu on mukavaa hommaa, mutta tietenkin hieman raskasta töiden ohella. Huomenna menen aamusta jatkamaan talkoiluja ja huomenna aloitan yövuorot. Viikonloppuna meillä on J:n pikkujoulut, joten voi tosiaan olla että teen seuraavan postauksen tänne vasta ensi viikon puolella. Pahoittelut jo näin etukäteen. :/

Mutta täytyy nyt kyllä jo hieman päivittää tänne häiden suunnitelmaa. Menu alkaa pikkuhiljaa muotoutumaan. Sitä ei vielä ole loppuun asti suunniteltu että kuka mitäkin tekee, mutta alustavasti olen jo jakanut muille tehtäviä sen mukaan minkä tiedän heidän "spesiaalikseen". :) Olen jo aijemmin maininnutkin että joudumme itse hankkimaan kylmätilaa juhlapaikkaamme ja että teemme itse kaiken mahdollisen juhlaa varten. Ja tietenkin olen päässäni kovasti pohdiskellut ja pyöritellyt ajatusta siitä miten saamme hääkakun järjestettyä vaivattomimmin. Pohjanhan pystyy tekemään etukäteen ja täyttämisen edellisenä päivänä, mutta koristelua ei voi tehdä etukäteen. Alunperin ajattelin että henkilökunta jonka palkkaamme laittamaan ruoat esille, voisi pursottaa kakun. Olen toisakseen taas miettinyt että heillä on jo muutoinkin hommaa siinä että lämmittävät keiton ja laittavat kaiken esille. Eli siis tämän johdattelun jälkeen paljastan meidän tulleen siihen tulokseen: meille ei tule kermakakkua. :) Toisaalta olen perinteinen morsian ja täytekakku tulisi, jos saisimme ne jostain helpolla. Mutta nykyäänhän rikotaan rajoja rajumminkin. Ja olen kyllä niiiiin helpottunut tästä päätöksestä. :) Olen pohtinut tätä ideaa jo pitkään mielessäni, mutta en ole viittinyt sanoa sitä ääneen. Onneksi anoppi sitten kysyi että onko se ihan mahditon ajatus ettei täytekakkua tule. :)

Alkuperäinen kuva täältä
Mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että pakko päästä nukkumaan. Meinaa mennä silmät ihan väkisin kiinni. :) Hyvää yötä!! :)

torstai 22. marraskuuta 2012

Sukkanauha saapui!

Elikkäs viime viikolla Ninka arpoi extrapalkintona sukkanauhan ja arpa suosi kerrankin minua. ;> Lupasinkin sitten julkaista kuvaa siitä kunhan se saapuu. Elikkäs:

Tadaa!!! :) Mun täytyy kyllä silti nyt myöntää (toivottavasti sulho ei käy tätä lukemassa, koska hän ei halunnut nähdä sukkanauhaa, jonka itse tilasin), että aijemmin tilasinkin jo itselleni tämän saman ko sukkanauhan. :DD Eli siis minulla on nyt näitä kaksi. :D Meilläpäin kun olen usein tavannut että morsiammen "jotain sinistä" löytyy sukkanauhasta, joten samalla kun syksyllä innostuin tilaamaan kenkätarrat tilasin tämän Ninkasta. ;DD Mutta tämä asia ei haittaa mitään, sillä sulho tuossa haaveili pari viikkoa sitten että täytyisi olla kaksi sukkanauhaa. Kuulemma olisi kiva että itsellekin jäisi yksi. ;D

Mutta sitten netistä lainattua:








Näihin pompom ideoihin olen jo jonkun teidän ihanaisen blogissa tavannutkin. Mutta nyt vasta oikein kunnolla lämpenin näihin. ;D Olen pohtinut mitä alan itse väkertämään pöydille koriteiksi ja tässä olisi yksi kiva vaihtoehto. Minähän aijemmin pohdin myöskin niitä paperinarupalloja, mutta minulla hieman mietityttää, kun niissä oli hieman enempi hommaa kuin aluksi ajattelin. Ja vielä kun mietin että kuinka paljon niitä sitten pitäisi olla. Tai ehkä nuissa paperinarupallojen tekemisessä askarruttaa eniten että kun se on niin kovin sotkevaa puuhaa, ainakin kun minä sen teen. ;> Ja kun asumme kaksiossa niin lempi askartelu paikkani on olohuoneen lattialla. ;D
Pitäisi nämä pompomit kokeilla että vaatiiko niiiiiiin kauheasti vaivaa tehdä näitä massatuotanton. :> Tässäpä taas yksi kiva vaihtoehto pohdittavaksi. ;>

Henkari

Joku ehkä saattaa muistaa että kirjoittelin jossain vaiheessa hekareista, jotka koristelin häitä varten. Ja silloinhan hääpaikan piti olla vielä se lato. Nyt kun paikka onkin eri niin en tiedä  pystynkö edes kättämään korstelemiani henkareita. Mutta löysin kivan vaihtoenhdon hengareiden koristeluun, jos en olisi jo koristellut niitä:



Kuvat täältä. Tosi kivan näköisiä. :)

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Elämääpä elämää ja hieman huomenlahjaa

Enpä ole nyt lähipäivien aikana suunnitellut tai tehnyt mitään mainostamisen arvoista häihin liittyvää. Lähinnä on suunniteltu että uuden vuoden jälkeen lähdemme käymään parin sadan kilsan päässä pikaisella kyläreissulla ja käymme samalla katsomassa J:lle pukua.

Tänään kävin lapsuudenkodissani hakemassa hieman matskua huomenlahjaa varten, josta aijemmin olen tänne kirjoittanut. ;) Ja nyt on pakko hehkuttaa!! Aihe ei kyllä liity ollenkaan häihin, mutta... Sieltä löytyi meidän perheen kastemekko. Mekon äiti on itse tehnyt. Vanhin siskoni ei ole mekko käyttänyt, mutta muut sisarukseni ovat kastettu mekossa. Ja siskoillani on jo omia lapsia, jotka on kastettu eri kastemekossa. Veljelläni ei vielä ole lapsia, mutta hänen avovaimollaan taitaa olla kans olemassa perhepiirissä kulkenut katemekko. ELI minä saan itse pitää mekon! Ja me kun olemme luulleet että mekko hävitetty!!! :) Kysyinpä jopa anopilta millainen mekko J:llä on ollut kastettaessa (suvun mekko vai?), mutta koska J on kaksonen ja niistä se myöhemmin syntynyt on hänellä ollut päällään ns. suvun kastemekon "kopio" ja hänen veljellään on ollut se suvun mekko päällään. ELI tulevaisuudessa meidän lapsi käyttää minun vanhaa kastemekkoa. <3 Siis tämä hehkutus on kaukana hää aiheesta, mutta halusin jakaa itselleni tosi tärkeän asian teidän kanssanne. :)


Kuva mekosta. Ja siis mehän emme nyt tähän hätään ole todellakaan suunnittelemassa vauvaa! VAAN suunnittelemme häitä ja minulla on mekkokin jo ostettuna. :)

Selailin tuossa internetin ilhmeellistä maailmaa ja hoksasin kuvan menopelistä, josta itse joskus haaveilin:

Kuva täältä
Sulho vain ei oikein innostunut ajatuksesta. :) En onneksi ole ollut koskaan mikään hevostyttö, joten asia ei ollut niin tärkeä. Mutta minulla oli joskus selkeä mielikuva että lähden kirkosta hevoskyydillä. :) Onkohan joku onnellinen saanut/saamassa hevoskyydin? :)

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kodinhengetär

Tämä tuleva rouva on ollut lähi aikoina oikea kodinhengetär. :D Nimittäin yleensä olen hieman laiska ruoan tekijä, syön töissä ja usein meillä J tekee ruokaa. J lueskelee netistä ja muualta ohjeita ja kokeilee sitten. Minä olen ruoan laiton suhteen vuosi vuodelta laiskistunut. :D Mutta olen tällä viikolla leiponut keksejä jo kahteen otteeseen, ensin perjantaina suklaa keksejä ja tänään piparia! Piparin tein kyllä valmiista taikinasta, enkä ole tiennyt että se on niiin helppoa! :)

Minulla on silti hyvä syy miksi en yleensä leivo. Siinä saattaa käydä niin että kun itse tykkään makeasta kovasti niin popsin kaiken yksin nopeaa tahtia. Tai joskus J tykkää syödä pullaa ym. tuoreena, mutta sitten hän ei enää välitä. Eli siis minussahan se sitten näkyy jos leivon. ;P Tulikin tuossa kipinä, että ensi kesänä jos ei kauheasti olisi käsillä tekemistä niin voisimme J:n kanssa vaikka itse tehdä jotain keksejä kahvipöytään. :) Vaikkakin tuo kipinä nyt varmasti ehtii sammua vielä moneenkin otteeseen ennen ensi kesää. :DD

lauantai 17. marraskuuta 2012

Voittaja, minäkö?

;D

Jee jee jee, kerrankin minä olen voittanut arvonnassa! :)) Lotossakaan ei koskaan tule etes parin euron voittoa. ;DD Voitin ns. lohdutus palkinnon. :D
Eli siis (lainaus Ninkan blogista):

Arvonnan on voittanut....


SOFIA

Onnettarena toimi poikani ja
koska kommentteja tuli ihanan paljon ja sain niistä upeita ideoita arvoimme vielä extrapalkintona sukkanauhan ja yllätysarpa osui Sinulle

MORSIAN2013

Paljon Onnea!

Lähetättekö minulle postiosoitteenne juhla(at)ninka.fi niin saan palkinnot perille,
toivottavasti ne ovat mieluisat :)
Kiitos paljon kaikille osallistuneille ihanista kommenteista.
 Tästä innostuneena lupaamme järjestää arvontoja paljon myös jatkossa, joten pysythän kuulolla <3
Ihanaa viikonloppua
terkuin Nina


Kuvan korvakorut lähtivät siis Sofialle
Lisäksi upea uniikki hiuskorupanta.
kuva Pauli Riikonen
Malli Mari
kampaus/meikki Nina/Ninka.fi
korut www.ninka.fi
 Ja ajatella että minä jopa olen unohtanut ihan kokonaan käydä vilkaisemassa että kuka on voittanut kilpailussa. :) Olen kyllä hankkinut jo yhden sukkanauhan, mutta J tuossa jo aijemmin kyselikin että eikö niitä voisi olla kaksi. Haluaisi kuulemma että joku jäisi vielä jäljelle häidenkin jälkeen, kun toisen "luovuttaa" seuraavalle naimattomalle miehelle (heittää tai vastaavaa, mitä bestmanit nyt keksivät).

Ai ja olin ihan unohtaa, ONNEA SOFIA! :>>

perjantai 16. marraskuuta 2012

Häävalssia

Sitähän sitä pitäs harjotella, valssia!! :D Olemme käyneet pari vuotta sitten häävalssikurssin, joka kesti muutaman tunnin. Mutta luulenpa että siitä kurssista meille käteen aika vähän. Olen kyllä itse aikaisemminkin valssia tanssinut (siis ihan perinteisesti lähinnä pyörien), mutta siis askeleet jotenkin hallussa. Mutta J:lle ensimäinen tutustuminen valssin pariin oli se häävalssi-kurssi. :> Ja aijemmin jo kerroinkin että meidän häävalssi on hidas, se oli J:n ehdoton suosikki soittaessani hänelle valsseja. Soittelinkin tuossa paikkakuntani kasanopistoon, joka on ennen järjestänyt tätä kurssia ja siellä otettiin kurssi toive vastaan. Jopa ehdimme suunnitella mille ajankohdalle kurssi tulisi. :D Hän kertoi että kurssin pitäjä on kiinni muissa kursseissa toukokuun 10. päivään asti. :/ Joten kurssi sijoittuisi vasta tuonne kevään loppuun/kesän alkuun eli toukokuun loppu puolelle. Mutta olisipahan vielä askeleet tuoreessa muistissa. ;D

Ja muistukkeeksi tanssista loppuun vielä video, jonka jo aijemminkin sivuillani julkaisin (youtubesta):



Kylläpäs näyttää helpolta. ;DD Jäänpäs odottelemaan miten käy, järjestetäänkö valssi kurssia vaiko ei. :)

Haaste vol. 5

Sen tiukan kalori kuurin lopetin viime viikon loppu puolella. :) Muistelenpa että lopettamisen syynä oli liian useat rektahtamiset johonkin hyvään. ;D Mikä siinä onkaan että kun saat painoa tiputettua, niin sitten annat itsellesi luvan herkutella ja ottaa hieman rennommin? ;D

Kuva täältä
Täytyy kyllä sanoa että nuin "tiukka" kuuri oli ehkä jo vähän liiankin tiukka. Sillä viimeisen viikon aikana minulla "musteni silmissä" melko usein. Painoni tippui omasta mielestäni tosi kivasti jo tuossa ajassa 3-4kg. Nyt vain sitten yritän pitää yllä kevyempää syömistä. :) Paha vain kun tuo joulu lähestyy ja jouluna joka paikassa on tarjolla suklaata! Työpaikalla on aina konvehti rasia pöydällä  ja kun menet jonnekin kahville, aina on konvehtirasia pöydällä. Täytyy itsellä yrittää ostaa töihin omenoita ja jotain muuta kevyempää. Mutta vaikeaa siitä tulee silti! Ja kotiin tietenkin täytyy jatkaa salaatin ostamista, siis että muistaa lämpimän ruoan kanssa syödä myös salaattia! :)

En ole koskaan ollut mikään mekkojen käyttäjä. Minusta ne eivät vain ole istuneet minulle, mutta nyt kun pikkujoulut lähestyvät ja olen tiputtanut hieman painoa. Oloni on melko mainio, joten ostin tänään itselleni mekon pikkujouluja varten. ;D Mekko on villakangasta? vai mitäs se nyt on. ;D Se on harmaa polven yläpuolelle. Tiukahko ja vasemmalla on alekkain ylhäältä alas 6 "solkea" (siis sellaista vyönsolkea, joka voisi olla vaikka takissa tai jossain). :DD Mekon mallia voisi varmastikin kutsua kotelo mekoksi? :) Ja jottei täällä pakkassäässä tulisi vilu niin alle laitan punaisen poolo ja mustat sukkahousut. Oi että olenpas iloinen kun kerrankin löysin mekon, jossa tuntuu että on hyvä olla. :)

Kävin myös tänään lainaamassa kirjastosta Finlandersin - Kauneina häämusiikkia cd:n. Siitä löytyy se "Tää päivä on teidän". Se on ihana! :) Tein muitakin löytöjä! Kaupasta sellaisesta löytökorista löysin meille hauskoja ruokaservettejä, ne ovat hieman väärän sävyiset. Mutta ne olivat niiiin söpöt. :D Ajattelin että voi ne laittaa vaikka iltapalalle, jos ei pääruoan kanssa laiteta. :)


maanantai 12. marraskuuta 2012

Kimppu

No niin nyt on jo hieman taas edenneet kutsukortit. Seuraavaksi täytyisi tulostaa uudestaan osa teksteistä. Kun tuo juhlapaikka vaihtui niin osa teksteistäkin meni uusiksi. :/ Mutta nyt ollaan jo korttien teon paremmalla puolella, vaikka edelleen tekemistä riitää. :) Mutta tänään haluan jakaa teidän kanssa kimppu vaihtoehtoja. Alkuperäinen ideani oli että juhlapaikan ulkopuolelle laitetaan tonkkia ja niihin koiranputkia:

Kuva täältä
Viime kesänä seurasin kun paikalliset kauppiaat olivat laittaneet koiranputkia ulos maljakoihin. Ne näyttivät hyvältä ja seilyivätkin tosi pitkään. :) Lisäksi pistin merkille että ainakin viime kesänä koiranputket kukkivat juurikin niihin aikoihin kun meillä tulee olemaan häät. Tietenkin varmasti säät vaikuttavat asiaan ja viime kesähän oli sateinen, mutta toivotaan että ensi kesänä kukkivat samoihin aikoihin. :) Kun vain sattuu oikeaan paikkaan nämä ovat helppo kerätä luonnosta eli edullinen vaihtoehto. Ja anoppi on kysellyt tonkkiakin tutuiltaan lainaan tätä varten. :)

Mielessäni kävi myöskin että itse voisin pitää tämän tyyppisestä kimpusta itselleni. Ja mietinkin että olen usein nähnyt laitettavat koiranputken näköistä kukkaa kimppuihin. Nyt siellä ruudun takana kukan tuntija pomppii seinille, että ei ne ole ollenkaan koiranputken näköisiä. :DD Seilailin tuossa googlea ja silmiini sattui kivan näköinen kimppu, jonka olin itse itselleni jo aijemmin kuvitellut. Se oli morsiusharso!!!:

Kuva täältä
 Tuo on kaunis!
Toisaalta olen myös ihastellu pioneja:

Kuva täältä
Kuva täältä
Kauniita kimppuja tietenkin riittää muutoinkin:

Kuva täältä
Kuva täältä

Kauniita kaikki. :) Täytyy pohtia. :) Mutta niinkuin kuvista ehkä näkyy, niin malli on kuitenkin enempi pyöreä kuin "putous". :)


lauantai 10. marraskuuta 2012

Häissä soitettavasta musiikista

Heipparallaa!
Oisko kellään tietoa löytyykö tältä internetin ihmeellisestä maalimasta jostain Finlandersin - Tää päivä on teidän, nuotteja. Ja lisäksi haluaisin myöskin kuunnella tämän kappaleen kokonaisuudessaan. :) Mitään ei olla siis vielä lukkoon minkään suhteen lyöty, mutta tämä kappale kiinnostaisi. :) Sanat lauluun:

TÄÄ PÄIVÄ ON TEIDÄN

Kellojen soiton mä kuulen
Ja urkujen pauhu ylhäältä soi
Te alttarin edessä seisotte hiljaa
Ei kauniimpaa hetkeä olla kai voi

Sun silmäsi tähtinä hehkuu
Kun sormuksen sormees hän pujottaa
Se merkki on yhteisen ikuisen liiton
Se merkki on ikuisen rakkauden

Tää päivä on teidän, se päivä on nyt
Kun tanssitte rakkauden tanssin
Tähdetkin taivaan teitä nyt katsoo
Kun jaatte tään päivän niin onnellisen

Ootte yhdessä olleet jo kauan
Ihan nuoresta toisiinne tukeutuen
On tunteenne kasvanut vuosien myötä
Niin ilot kuin surutkin ain jakaen

Nyt tienne on alussa vasta
Sen kuljette voimalla rakkauden
Kaikki se kestää ja kaikki se voittaa
Sen voima on suuri ja ihmeellinen

Tää päivä on teidän se päivä on nyt
Kun tanssitte rakkauden tanssin
Tähdetkin taivaan teitä nyt katsoo
Kun jaatte tään päivän niin onnellisen

IHANA! :)

Nyt täytyy joutua nukkumaan, sillä aamulla lähdetään taas pelireissulle. Tällä kertaa ajomatkana on lähemmäs viiden tunnin matka. :/ 

torstai 8. marraskuuta 2012

Hääkarkki "laatikot"

Olen jo päättänyt että meille tulee hääkarkkilaatikot kankaasta (viininpunainen, joka on jo ostettu). Kaasoni on luvannut niitä tehdä, mutta minkälainen? Perinteisestihän leikataan vain kangas ympyrän muotoon, karkki keskelle ja pussukka kiinni. Mutta kun haluaisin jotain hieman muuta. Aluksi ajattelin että ne pussukat jotenkin ommeltas, mutta miten? Kangas on ollut ostettuna jo hyvän aikaa, mutta ei ole silmään sattunut mitään hieman erilaista tai muutoin kivaa vaihtoehtoa. Kaasonikin jo tuossa yritti kysellä että josko olisin mallin päättänyt. Mutta kun mutta kun. Yritin goolettaakin mutta en löytänyt kuin ihan perinteisen mallin:

Kuva on 2010 hääblogista:Tummanpuhuvat talvihäät. Tästä nyssäkästä löytyy kaksi karkkia ja sydän magneetti, sekä ohjeteksti: Kaksi näistä sopii suuhun, yksi johonkin aivan muuhun. Jääkaapin oveesi sydän lyö, mutta älä vaan sitä syö! Oi että kiva. Itsekin kun harkitsin tuota magneetin laittamista myös. Täytyy vielä miettiä sitä magneetin laittamista. Sillä luin juuri että nykyisin vieraslahjojen hankinnoissa aletaan mennä liiallisuuksiin, että ennen lahjana oli joko karkki taikka "elämän viisaus" tai runo tai vastaavaava. Mutta nykyisin paljonkin käytetään kumpaakin ja sitten vielä että itsekin harkitsen vielä lisäksi magneettia mukaan. Alkaako nykyään häät mennä siihen että tulee "näyttämisenhalu"? Jos nykyään reilun sadan hengen häiden budjetti on esimerkiksi 10000 euroa niin onko se kohta jo 30000 euroa? Itsehän me teemme valintoja mitkä vaikuttavat tulevaisuuteen. ;D No joo ehkä hieman karusti ilmaistu, mutta ymmärsitte pointtini? ;) En siltikään ole pois sulkenut niitä magneetteja. :D Ainakaan vielä.

Jos jollakin lukijalla olisi joku kiva pussukka nyssykän vaihtoehto saa vinkata. :)

Jos en olisi ehtinyt kangasta vielä ostaa, luultavasti tilaisin jostakin valkoisia tulitikkuaskeja tai vastaavaa ja koristelisin niitä. :) Esimerkiksi tähän tyyliin:

Kuva täältä
Kyllä niistä kankaisistakin silti kivat tulee. ;D Varsinkin kun oma kaasoni on ne luvannut hoitaa. :)

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Hääyö

Sen jo päätin että häitä edeltävä yö nukutaan erillään. Meillä se perjantai on varmasti melko kiireinen, kun pääsemme juhlapaikkaa koristelemaan, viemme sinne ruoat, astiat ja luultavasti myös jääkaapin. Vilinää siis. Toivottavasti pääsemme ajoissa paikalle, ettei koko yötä tarvitsisi koristeita laitella vaan pääsisi jossain vaiheessa rauhoittumaan ennen nukkumaan menoa. Päässäni pyöriikin mielikuva siitä kuinka kävisin rauhassa saunassa, ottaisin YHDEN lasin valkoviiniä, rasvaisin kasvoja ja juttelisin kaason ja muiden naispuolisten(?) yövieraiden kanssa tunnelma valaistuksessa. ;)

Näinhän ei luultavasti tule käymään vaan vielä kymmenen aikaan rehkimme juhlapaikalla ja sitten menemme kauhealla kiireellä saunaan ja panikoin ennen nukkumaan alkamista että kaikki on varmasti muistettu tehdä ja että "työmiehille" on kerrottu kaikki oleellinen ja sitten en saa edes nukuttua kunnolla koko yönä. ;D Olen luonteeltani juuri tuollainen stressaaja, tiedän että kaikki sujuu omalla painollaa ja että juhlista pitää tulla rennot, eli jos joitain "mokia" sattuu niin so what? Mutta silti se stressaa!!! :)) Toinen asia mikä minulla saattaa pyöriä pääni päällä että kunhan vain sulho ei erehdy ottamaan edellisenä päivänä useampaa kuin sitä yhtä. Sillä tunnen itseni ja sanonpa vaan että luultavasti en tästä asiasta kovin iloinen olisi. Vaikka kuinka yrittäisin itseäni lepytellä sillä että kun tämä on yksi tärkeimmistä päivistäni elämässäni. :P

Olemme pohtineet myös sitä tulevaa hääyötä, että missä vietämme sen. Haluamme juhlia ja pitää hauskaa häävieraiden kanssa juhlien "loppuun asti". Osahan hääpareista lähtevät itse aikaisemmin viettämään lemmenyötään hotelliin. Mutta osa ne fiksummat jotka ovat juhlimassa pikku tunneille asti, menevät yöksi tuttujen mökille tai vastaavalle. Kun tottahan se on että jos vasta yöllä menet hotelliin niin aika turhastahan tuota maksat. Me taas olemme niitä pöhkömpiä pareja, jotka haluavat kerrankin jotain luksusta. :) Ajattelimmekin että varaisimme paikkakuntamme kylpylästä sviitin jopa pariksikin yöksi, kun emme ole ajatelleet lähteä häiden jälkeen heti lomalle. Yritin kyllä tuossa J:lle ehdottaa että kun menisi Standardi huoneeseen saisimme sen paljon edullisemmin, mutta vastaus oli että kerrankin kun meillä on mahdollisuus mennä sviittiin niin mehän menemme. Tai jotenkin nuin oli vastaus. ;D Kun sitten taas en näe järkevänä lähteä ajamaan minnekkään kauemmas parin yön takia. Tältä paikkakunnalta kun on niin pitkät välimatkat muhin paikkoihin.

Olemme hieman suunnitelleet, että sitten talvella lähtisimme "häämatkalle" erään ystävä pariskunnan kanssa --> kahdeksi viikoksi taikkuihin. Täytyy vaan muistaa toivoa paljon rahaa häälahjaksi, kun kaikki rahat menee häihin ja sitten täytyy jonkun aikaa tasoitella rahatilannetta luultavasti häiden jälkeen. ;D

Mitäänhän ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta täytyy hieman suunnitella,harkita ja haaveilla. :)

Kuva täältä

tiistai 6. marraskuuta 2012

Tasa-arvo?

Ja maailmako tasa-arvoinen??? Ihan törkeää meillä naisilla on naistenpäivä, mutta miehillä on oikein miesten VIIKKO??
Kuva täältä

Miesten viikko:
Pakko kyllä myöntää että kuulin tästä ensimmäistä kertaa tänään. Googlailun jälkeen selvisi että miesten viikkoa on vietetty jo kahdeksan kertaa. :o MUTTA miesten viikolla haetaan miehille parempaa hyvinvointia ja pyritään ehkäisemään syrjäytymistä tämän vuoksi viikolla järjestetään monenlaisia tapahtumia. Viikko alkaa "Tahdon portaat- tapahtumalla", jossa miehet ympäri Suomea juoksevat tunnetuimpia portaita (Lähde: yle.fi).

Kuva täältä


Naistenpäivä:
Päivällä sentään on ihan oikea tarkoitus! Naistenpäivällä haettiin aikoinaan tasa-arvoa ja äänioikeutta. Usein naistenpäivän perinne on että mies ostaa naiselle kukkia.

Mutta näin se vain tasa-arvo unohtui. ;> Kuulin viikosta ystävältäni ja kävin ostamassa kullalleni hieman herkkuja illaksi miesten viikon kunniaksi. :) Vaikkakaan miesten viikolla ei tarkoiteta että nainen "hellisi" miestä vaan että mies itse kesittyy pitämään itsestään huolen. ;) Näin ainakin itse ymmärtäisin asian. :D

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kaasojen puvustusta

Onpas tässä lähiaikoina ollut puhetta myös kaasojen kanssa heidän pukeutumisestaan. Olemme sopineet että he saavat laittaa päälleen minkä mallista tai väristä tahansa, kunhan vain itse kokevat sen kaasolle sopivaksi. :) Äitini on kätevä käsistään ja luultavasti ompelee ainakin toisen kaason mekon. Hauskaahan olisi jos kaasoilla edes jollai tapaa yhdistyisi mekoissaan päivän teema värit viininpunainen ja helmeilevä valkoinen, mutta ei se silti ole välttämätöntä. Tärkeintä että ovat paikalla ja itsellä on mekossaan mukava olla. :) Mutta laitanpa silti vaihoehtoja, jotka minun silmääni miellyttävät.

Seuraavat ovat Jenjenhousesta, melkein kaikki "väärän" värisiä, mutta mallia:

Väri vain väärä




Tässä olisi kiva jos päälle laittaisi viininpanaista pitsiä. :)

Etupuolen pituus liian lyhyt,  mutta muutoin kiva tuo alaosa
Seuraavat googlesta:

Kuva täältä, helma on kiva

Kuva täältä
Katsotaan saadaanko kaasoille jotain yhtenäisyyttä jollain muulla, kuin mekolla. :)

perjantai 2. marraskuuta 2012

Pientä edistystä

No niin tämän päivän olen käyttänyt siihen että saisin jonkun aloittamani valmiiksi asti. :) Eli tein tänään työpaikkani joulujuhlaan kutsut:


Jes edes jotain valmista. :) Seuraavaksi pitäisi varmaan alkaa tekemään niitä hääkutsuja. :) Ja joulukortteja.

Testasin myös ihana -lehdessä ollutta ohjetta, kuinka Danonen jogurttijuomien tyhjiä purkkeja kierrätetään askartelu käyttöön. Aika hauska idea. :)



Ja lopputulos:




torstai 1. marraskuuta 2012

Lähestyy lähestyy

Talvi tekee tuloaan ja tämä myös tarkoittaa että mennään kokoajan lähemmäksi joulua ja lähemmäksi HÄITÄ! :) Vielä 8 kuukautta ja 5 päivää. Mutta hääjärjestelyt tökkivät ja pahasti. Kutsukorttien teko on jäänyt kokonaan, paljon olisi ideoita, mutta ei ehdi saada edes edellistä valmiiksi kun jo seuraavaa aloittelee. Argh! Ja joululahjoja pitäisi yrittää miettiä vielä samalla, niin ja niiden joulukorttien tekoa. Olen nyt muutaman päivän ajan askarrellut työpaikkani joulujuhlan kutsukortteja, jotka lupasin hoitaa. Tällä hetkellä on vain niin paha lukkotilanne että en keksi kuinka koristelen kutsut loppuun. :S Onkos tämä se jota kutsutaan nimellä "stressi"? :S

Kuva täältä
Valopilkku tässä sekamelskassa on kuitenkin se että olen saanut käytyä välillä jopa lenkillä. :) Ja "haasteet" ruokavalion suhteen ovat onnistuneet, vielä. Olen tiputtanut painoakin nyt jo ihan kivasti, luulen silti että enempi se on turvotuksia mitkä ovat lähteneet. Olo on kuitenkin nyt parempi. Eli ennen häitä kunhan aloitan "dietin" noin kuukautta aijemmin niin olo on häissä sitten kivempi. :)

Kaasoni kyseli minulta että olenko vielä miettinyt ketä polttareihini kutsutaan. Tajusin että kun itse olen sen tyyppinen ihminen joka ajattelee että häät ovat sukujuhla niin olen vetänyt kaikkien vanhojen kavereideni nimen yli viivan. Ja joitain joita haluaisin kutsua, ovat muulla paikkakunnalla. :/ Ja joku toinen taas on raskaana. Höh, noh mutta sehän tarkoittaa että laatu on kohillaan meno paranee. ;)

By Positiivarit