perjantai 31. toukokuuta 2013

Kampausta vol. ?

Kuinkahan mones kampaus postaus jo lie. :) Mutta aiheenahan tämä on aina ajankohtainen. ;) Nyt joku joka on pitempääm seurannut tätä blogia saattaa huokaista, että taasko se on vaihtanut mieltään? ;) Mutta eihei tällä kertaa. Eli sivunutturassa on pysytty. :D Olin kampaajani kanssa juttusilla ja hän kyseli minulta että tasaista/suoraa hiusta vai kiharaa, no öööh? Kunpa osaisinkin päättää. Siksipä etsiskelin jälleen inspis kuvia. :)

Nämä ekat kolme kuvaa löytyvät täältä





Täältä
Täältä
No hieman on epäilyksenä ollut aijemmin että ehkä pidän enempi siitä että hiukset olisivat "suorat" eikä kiharalla, ainakin tuolta edestä. Ja nämä kuvat kun olivat suosikkejani tuolla selaillessa niin kyllä se näistäkin kuvista välittyy. Eli siis suora/tasainen edestä ja päälaelta. Joskus aiiiikoja sitten kun en vielä oikeasti edes häitä suunnitellut olin varma että minulle tulee letti jollain tavalla näkyviin kampauksessani. Samaa silti vielä pohdin vuosi sitten kesällä kun aloin häitä suunnittelemaan. Toinen vaihtoehto oli se että ne hiukset olisivat auki, mutta nyt se ajatus on kuitenkin hylätty. Nyt nämä letit ovat nousseet hieman uudestaan mieleeni. Kaikki nämä kampaukset ovat kauniita. Kolmannen ja viidennen kampauksen "sekoitus" voisi olla THE kampaus. :)) Tässä viidennessä on kauniisti tuo letti. Näkyy muttei ole kuitenkaan liian hallitsevasa roolissa, niin että edestäpäin näkyisi. Kuitenkin tämä viides kampaus on hieman "suttuinen" eli se on tuon kolmannen kiva juttu. Juhannuksen jälkeen näen varmaankin kampaajaani seuraavan kerran hiusten leikkauksen ja värjäyksen yhdeydessä, joten täytyypä muistaa sitten näyttää hänelle näitä kuvia. :)

torstai 30. toukokuuta 2013

Servetteilyä...

Toukokuu ja meillä on KESÄ!! Huhhuh, eilen ja tänään olen itseni auringossa polttanut. Joka on kyllä ihmeellistä näillä leveyksillä. :D Tänään kokeilimme kaasojen kanssa yhteistuumin miten olisi meidän servetit järjevintä taittaa. :> Olin jo hieman ajatellute että servettien päälle tulisi aterimet ja ympärille pitsinauha, mutta mutta... :)




Ylhäällä olevan ohjeen mukaan kun taittelisi, tämä servetin kuva jäisi juuri sopivasti näkyviin tuohon etukolmioon. JOS ymmärrätte. :D Kuvassa käytetty servetti on kylläkin pieni servetti, mutta näkeehän siitä idean.Vähän niinkuin kirjekuori. Servetinkin voi laittaa niin mahdottoman monella tavalla, että täytys vaan päättää joku. Tämän takia tietenkään ei enää tarvitsisi mitään ylimääräistä hankkia tai tehdä. :)

Lisäksi sain maalattua meidän liitutaulun reunukset valkoisiksi. Hieman testasin jo miltä näyttää jos siihen nyt sen menun sitten laittaisi, ei paha. Mutta jonkun muun vaan täytyy toimia kirjurina. ;>> Itse kun yritän kirjoittaa vasemmalla kädellä, joutuu kokoajan katsomaan missä asennossa käsi on (ettei sotke tekstiä) ja kun nyt muutoinkaan en omista kovinkaan kaunista käsialaa niin ei se tähän kirjoittaessa parane kyllä yhtään entisestään. :>


 Mutta muutoin itseasiassa tykkään tuosta liitutaulusta.

Ja voi ei! Testasin eilen illalla hääkenkiäni ja ne tuntuivat varpaista hieman pienehköiltä. :S Kun ensiviikolla lähden sinne Tallinnaan täytyy kyllä vilkuilla kenkiä sillä silmällä samaten kuin laukkua. DJ:n kanssa olemme hieman alustavasti sopineet tapaamista vihdoinkin 14-16.6 viikonlopulle.

Kerroin teille jossain vaiheessa että JES saan haluamani hääkakun koristeen. Eli olin soittanut paikalliselle tekijälle ja niillä puheilla mitä puhuttiin hän sanoi että ei ole ongelmia toteuttaa. Mutta nyt on epäluottamus tällä morsiammella herännyt. Pistin sähköpostia sitten tietenkin heti eli 14.5, jossa toistin edelleen ideani ja laitoin kuvia hääautosta ja meistä ym. Kirjoitin sähköpostiin myöskin että jään odottelemaan mitä ajatuksia viestini herättää. Vastausta ei kuulunut, joten lopulta toissapäivänä soittelin yrittäjälle. Ymmärrettävästi valmistujaisit ja lakkiaiset vievät nyt aikaa, mutta hän lupasi yrittää kuitenkin käydä vilkaisemassa sähköpostinsa vielä samalle päivälle ja vastaamassa minulle jotenkin lyhyesti. MUTTA vastausta ei ole edelleenkään kuulunut. Siis ymmärrän kyllä hyvin että nyt kiirettä pitää, mutta kun olen viestin laittanut jo yli kaksi viikkoa sitten niin luulisi yrittäjän seuraavan sähköpostiaan hieman tiiviimmin. :/ Uskon kyllä kovasti että saan mitä toivon ja että kun tämä juhla aika on ohi niin hän vastaa minulle ja kaikki menee hyvin, mutta jotenkin vain kummastuttaa. Nyt kuitenkin jo helpottaa kun sain tänne purkautua. :D Heh. Asioiden positiivinen puoli täytyy aina löytää, eli hän keskittyy meneillään olevaan työhönsä kunnolla (eli myöskin tulevaisuudessa meidän koristeeseemme) ja puhelimessa ja muutoinkin olen tältä yrittäjältä saanut hyvää palvelua aina. :)

tiistai 28. toukokuuta 2013

Vihdoinkin se tulee eli POLTTARIT!!!

Hehee, sain vihdoinkin kuvia polttareista ja nyt olisikin tarkoitus jakaa tämä mahtava päivä myös teidänkin kanssa!!! :)) Siis ihan mahtava päivä oli ja mikä mahtava fiilis oli kun kuvia katselin läpi. Minun lisäkseni mukana oli viisi ihanaa naista. Yksi oli sairastunut juuri ennen tätä päivää ja loput kutsutut asuivat niiiiin kaukana että osasinkin jo olettaa ettei heillä ole mahdollisuuksia tulla. Mutta sillä porukalla mentiin ja mikään ei olisi voinut mennä paremmin! Niin ja ihan tähän alkuun vielä huomautan, että en ole täällä ennenkään itsestäni enkä muistakaan julkaissut kuvia, tällä linjalla jatketaan ja siksi kuvia on hieman käsitelty. ;)

Eli lauantaina 18.5.2013 klo 8:00 alkoi meidän pihassa tapahtua. Sää suosi meitä, sillä vielä viikko takaperin meillä tuli lunta. ;)


Siinä kuva meidän oven takaa kun kaasot rämpyttivät ovikelloa. :S Mikä tunne kun heräät tällaiseen.  Ensi reaktio ovella oli että vetäisin oven heidän nokkansa edestä takaisin kiinni. :D


Kuvasta voi varmastikin päätellä että sängystä POMPANNEENA. Sain ovella käteeni lapun, joka minun piti lukea ja tietenkin yrittää sisäistää. Kummastakaan ei oikein tullut mitään. Siinä oli hieman infoa mitä nämä ihanaiset naiset tekivät luonani ja lista pakattavista tavaroista. Onneksi J nousi hieman auttamaan minua tavaroiden etsimisessä, tuntui että pää on niin pökkyrässä etten ymmärrä yhtään mitä tapahtuu. Minulla oli 15 minuuttia aikaa pakata tavarat, ilmeisesti aikaa meni lopulta 20 minuuttia. Ei paha mielestäni. :>>


Minun piti pukeutua lämpimästi ja vaatetuksen tuli olla sen mukainen että mitä vain voi olla edessä.


Tässä istun ihan yksikseni minibussin takapenkillä. Mistään mitään tietämättä. Tietenkin jännityksellä odotin ketä tulen näkemään kun side silmiltä riisutaan.


Saavuimme  ystäväni luokse syömään MAHTAVA aamupala! Nam nam ja tietenkin hieman valmistautumaan päivään. Niin ja huomatkaa, muukin polttariporukka pukeutui (miehiksi). :>


Ja nyt on kuteet vedetty niskaan, paidassa lukee siis "Tänään EN vastaa tekemisistäni". Hansikkaista olenkin jo aiemmin kuvan julkaissut. Allekirjoittelin lupaukseni/valani olla ottamatta yhteyttä sulhoo, äitiin ym. ym. Lisäksi sain tehtävän että minun tulee päivän aikana kerätä vastaan tulevilta ihmisiltä 10 ohjetta onnelliseen avioliittoon. Tämä oli vaikeampaa kuin olisi voinut kuvitella, yrittäessäni esittää tätä kysymystä sain vastauksia "minulla on kiire, minun pitäisi olla jo kohta muualla" ja myöskin muutaman hieman ikävämmän katseen vain vastaukseksi. Mutta ensimmäinen ja paras ohje oli "Mies on hiljaa ja kuuntelee". xDD Tämä oli hyvä! Ja sain kuin sainkin kuitenkin lopulta nämä ohjeet kerättyä. :>>

Ja jälleen morsmaikkua viedään...


...mutta vain autotallin päähän, jossa minua odotti salibandy maila, pallo ja ilmapallo. Pallon juuressa luki aina ohje millä tavalla pallo täytyy hajoittaa...

Ja pallon hajottua, sisältä löytyi ohje seuraavaa etappia kohti. Noh mutta siis liian helpoksihan tämä ei saa mennä eli:


Tadaa, hieno menopeli morsiammella. :DD

Ja niin sitä mennään.

 Kiipeilemään siis ja koko polttari väki kuuntelee ohjeita tarkasti.

 "Missä ilmapallo?" Toin tuon ilmapallon alas ja hajoittaa se piti istumalla sen päälle. :>

Siinä hieman hengähdetään, ennen toista erää. Siinä toinen kaasoni, joka ei kuitenkaan voinut ihan kaikkea tehdä ison mahansa vuoksi. ;)) Ilmapallosta sain tehtäväksi käydä kaupassa, ostamassa polttareiden järjestäjille jotain syötävää. Rahaa minulla oli käytössä noin 5euroa. Kaupasta löytyi seuraava vihje ja ilmapallon rikoin seinää apuna käyttäen. Viestissä luki tällä kertaa että morsian päättäköön missä koko polttari väki ikuistetaan, maksimi matka 5min.

Siinä sitä mennään. :DD

Tästä oli tarkoitus että rikon yhden ilmapallon mönkijän kyydistä, mutta juuri THE ilmapallo oli rikkoutunut huuuurjassa vauhdissa. xD Tästä jatkettiin siis matkaa kaasoni luokse, jossa seuraava ilmapallo oli kiinnitetty polkupyörän renkaaseen ja matka jatkuikin urheillen. :>> Minun olisi pitänyt kerätä pyöräillessä mukaani käpyjä, kiviä ja oksia, mutta koska pelkäsin että joudun sitten kertomaan niiden lukumäärän verran jotain niin otin vain pari per laji. :DD

Noin 9km polettiin. Hauskaa oli! Selässä lukee "Peliaika päättyy 6.7.2013" ja siellä on tikku-ukkoja. Harmi että paidasta on kyllä ihan unohtunut ottaa takaa kunnon kuvaa. :/

Lopulta saavutimme määränpään ja tässä sitä skoolataankin. Edelleen silti mennään alkotolittomalla linjalla.

Ja vau!! Huomatkaa ensimmäinen kuva josta ei ole kasvoja sumennettu. ;)


Sitten syötiin. Oi, nuotiolla ja muurikalla valmistettu ruoka ja jälkkäriksi vielä morsiammen paistamat muurikka lätyt. :> Muutama vuosi sitten olin harjoittelussa sellaisessa paikassa, jossa näitä tuli paistettua jokunen kappale. :) Täälläkin täytin erään tehtävä kaavakkeen, jossa kysyttiin esim. minkävärinen on sinun unelma kotisi, anopin lempikukka... ym. täytyy kyllä sanoa että anopin LEMPIkukka on kyllä mennyt hieman ohi. Tämä asia pitäisi kyllä selvittää. :DD

Kun lähdimme kodalta. Kaason kehoituksesta hyppäsin auton etupenkille ja ajattelin että jes nyt on turvallista kun saa toisten kanssa autossa matkustaa, mutta mitä sitä vielä!!! Pihapiirissa oli koulu ja sitä lähestyessämme nurkan takaa pikkuhiljaa pilkisti tutut ilmapallot. VOI EI!! VIELÄKIKÖ!! Kyllä, jatkoin tästä jälleen mönkkärillä. Kaasoni sai kyllä hyvät naurut, kun seurasi minun reaktiotani nähdessäni mökijän. :DD Olin hetkeä aikaisemmin rikkonut ilmapallon tikalla heittäen ja ilmapallossa oli kuva joka kertoi määränpään. Eli siis takaisin ystäväni asunnolle. Nyt ajattelin, että eiköhän nämä yllätykset jo tähän loppuneet ja ehkä me nyt istuisimme rauhassa illanviettoon. Höpö höpö. Minua oli vastassa ystäväni avopuoliso, jonka MOOTTORIPYÖRÄN kyytiin minun oli määrä hypätä. :D Jännää, MAHTAVAA! Vähän aikaa ajelimme kylällä, sitten muu porukka antoi kuskille luvan lähteä tulemaan määränpäähän. Ja voi ihanaa kun tajusin että minne mennemme! Menimme mökille, sellaisella melko hulppealle! ;>>



Nyt sitten jo alkoholiakin, kiitos. :)) Kauaahan siinä ei ehditty ympärille katselemaan, kun komento kävi että ota pesuaineet ja pyyhe. Jotka minulta tietenkin olivat pakkauslistasta huolimatta unohtunee. :S Matkaan oli sattunut J:n Axe:n saippu. :DD Hehheh, no onneksi muilta sitten löytyi tarvikkeet ja mökistä pyyhe.

Minun morsius saunani, nyt on saunottu ja vihdottu minusta pois vanhat suolat ja tilalle paljon hedelmällisyyttä. :) Hox! Kuvassa näkyy niitä oksia/kiviä/käpyjä jotka itse keräsin + he olivat itse joutuneet keräämään hieman lisää, kun minun keräämäni eivät olleet heille riittäneet. Olivat muuten epämukava tunne istua tuon kasan päälle, varsinkin ne kivet aijaija! :D

Sitten julistettiinkin, että viralliset ohjelmat ovat nyt ohi ja nyt nautitaan hyvästä seurasta ja mukavasta illasta. Ja jatkosta morsian sai päättää lähdetäänkö jossakin pyörähtämään. :)

Lopulta minä pääsin rentoutumaankin!

Tässä me lilluttiin AINAKIN 2tuntia! :> Tuollaisen päivän jälkeen, palju tuntui kyllä niiin mahtavalta idealta! Takana on myös lampi, jossa kävin ottamassa talviturkinkin pois. Ja siis vasta rannalla oli vielä lumi kasoja. ;) Tämän jälkeen olikin jo pikkuhiljaa nälkä:

Ja aika meni tooosi nopsaa. Yhdessä vaiheessa, toinen kaasoni alkoi hieman hoputtaa polttari väkeä, kun kello alkoi olla jo melko paljon.

 Ja siis prinsessojahan me oltiin koko porukka!! :)

Tällaisissa minä kuljin sitten yön. Paita oli pikaisesti käsin pesty ja eikun takaisin päälle.

Ja vielä viimeinen kuva, jossa koko polttari poppoo. Ikävä kyllä kun kasvot on "poistettu" saa kuvasta hieman huonosti selvää. ;D Menimme vielä katselemaan paikallista yöelämää. Sieltä ei onneksi kuvia ole. :D Yöllä palasimme mökille takaisin. Sunnuntaina oli kyllä vatsa hieman sekaisin. :)

Siis päivä oli niiiin mahtava, ihana, IHAN PARAS! Voisipa sen elää uudelleen!! Täytyy myöskin sanoa, että minusta oli ihana nähdä kuinka paljon polttariporukka oli uurastanut takiani ja että hekin päivällä olivat hienoissa vetimissä. Myöskin omasta pukeutumisesta kiitän! Sillä nämä vaatteet olivat juuri passelit, hieman huomiota herättävät, mutta eivät kuitenkaan liikaa. :)

Voi että, super iso kiiitos koko polttari väelle!!! Ja tietenkin mummilleni, joka lainasi mönkijäänsä polttareita varten. :>>

maanantai 27. toukokuuta 2013

DIY servettirenkaat

Eli siis aiheena tänään pientä näpertämistä servettien parissa. :) Häihin minulla oli tarkoituksena alunperin että solmisin vain juuttinarun aterimien ympärille. Kuitenkin viikonloppuna vietimme laatu aikaa kahden muun parikunnan kanssa kokkaillen ja itsekin KERRANKIN yritin jopa panostaa tähän. :) Eli ennenkuin meille tuli grillaus vieraita katoin servetit ja aterimet jo nätisti pöydälle. Eli:

1. Tarvikkeina kangasta, paperinarua, servetti (minulta tällä kertaa löytyi vain kahviservetti :D), aterimet ja kiinnittämiseen käytin kuumaliimaa, joka on niiiiin helppo kätevä ja helppokäyttöinen. Miksei pikaliimakin kävisi periaatteessa ja oikein viitselijäs voi ommella vaikka käsin. :)

2. Taittelin servetin "kolmeen osaan", sain siis suorakulmaisen servetin, joka oli passelin kokoinen aterimien alle.

3. Sitten pyöräytin nauhan servetin ympäri ja liimasin kuumaliimalla.

4. Päälle vielä solmin paperinarua.

Ja lopputulon näytti tältä:


Ja tottakai tytöille piti olla nauha vaaleanpunaisella reunalla ja pojille sinisellä reunalla. :>>

Itse siis ajattelin että voisin kokeilla miltä tämä vaihtoehto näyttäisi omien servettien päällä, mutta "nauhana" ajattelin käyttää pitsinauhaa (sille juuttinarulle toinen vaihtoehto).

Tämä hiljaisuus

Siis anteeksi ihan kauheasti tämä blogi hiljaisuus, mikä on tähän blogiin iskenyt ihan yhtäkkiä!!! :S Vaikka polttarit olivatkin rankat, niin eivät ne sentään NIIN rankat olleet että viikkoa tarvitsisi toipua. ;P

En ole vielä saanut polttari kuvia, joten niistä ei VIELÄKÄÄN ole luvassa postausta. Mutta tulin hehkuttamaan huomenlahjaani, olen nimittäin saanut sen melkein valmiiksi!!! Enää kansi ja kolme tekemätöntä sivua. Mutta muutoin se on valmis! :) JEEE. Tuntuu nimittäin että tällä hetkellä monikin häihin liittyvä asia pursuaa jo korvista ulos. :S Aikaa kun enää on 1kk 10pv eli tällä hetkellä sitä virtaa järjestämiseen pitäisi juurikin olla. No onneksi sunnuntain töiden jälkeen alkaa LOMA. Maanantaina olisi tarkoitus mennä hierontaan ja keskiviikkona tämä tyttö lentää Helsinkiin. Aurinkomatkaa en ole varannut niinkuin olin alunperin toivonut, mutta käyn kuitenkin yön reissun Tallinnan puolella ja Salossa rakkaan vanhan ystäväni luona kylässä! :) Salosta kuulemma kulkee suora bussi yhteys Helsingin lentokentälle, mikä on toooodella hyvä kun tämä tyvär lähtee "maalta kaupunkiin". Reissussa olen yhden viikon ajan. :)

Tarkastin tuossa juuri kutsulistaa ja kappas noin puolet kutsutuista ovat jo ilmoittaneet tulosta/esteestä. Aikalailla kutsutut ovat ilmoittaneet tulevansa, mutta osalla ei ole avecia. J:n suku on ollut kaikista laiskoin. :D J:n isän suvusta vasta yksi täti on ilmoittanut heidän kokoonpanonsa. :) J:n isän suku asuu aikalailla Porissa, joten ihanaa kuulla että sieltä on edes joku tulossa sukua edustamaan!!! :) Tässähän voisi jo alkaa tekemään nimikyltit loppuun, MUTTA kun ei ole sitä virtaa!!! :S Meillä oli se v.p. 10.6 (ei siis vielä mitään hätää) ja menemme käymään uudestaan juhlapaikalla 12.6.

Yhden asian saan kuitenkin vetää yli, eli morsiustytön kengät! Ihanaa toisellekin morsiustytölle on nyt kegät ostettu. Minulta vain puuttuu laukku edelleen, enkä kyllä paljon ole jaksanut edes kiinnostua tästä aiheesta. ;P Lisäksi hieman jännittää hääkenkien kohtalo. Ne nimittäin olivat minulle tiukat viime kesänä, mutta keväällähän ne olivat melko passelit MUTTA kuinka paljon jalka turpoaa kesällä. :S Ajattelin että jospa minä Tallinnassa viimeistään innostuisin ja keksisin/löytäisin ratkaisut. :>> Mutta kerran nyt vihdoin sain itseäni niskasta kiinni ja raahauduttua blogiin ;D tulen tekemään vielä toisen postauksen, joka sisältää DIY jutskan. :>>

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kalpeana hiljaa!!!

TODELLAKIN!!! Pitihän mun olla menossa terassi kauden avajaisiin. Tai no siis kävinhän mä siellä. Mutta mukana oli mun POLTTARI POPPOO!! Mahtava viikonloppu!!! :)) Nyt vointi on kyllä sen mukainen. Kirjoittelen laajemman postauksen aiheesta kunhan saan kuvia. Mutta tässä pieni näyte asukokonaisuuttani. :>>

Nyt taitaa olla paras alkaa hieman levähtelemään. :>>

Kiitos koko polttari poppoolle!!! :)) <3 Ihan mahtavaa oli!!! :)

perjantai 17. toukokuuta 2013

Miksi iskit jälleen "kuume"??

Nimittäin LOMAkuume!!? :( Minulla alkaa loma kesäkuun 3. päivä ja minulla niin tekisi mieli hypätä koneeseen ja lentää vaikka kreikkaan, turkkiin tai epsanjaan. MUTTA kun minulta puuttu lomakaveri. :/ Kaikki muut raataa töissä kun minä jään lomalle, niin ei oo seuraa mistä ottaa. :( Ai ja sori lupasin olla pois täältä blogista ensi viikkoon asti, mutta eipä onnistunut. ;P Mutta viikonloppuna en jouda päivityksiä tekemään, koska huomenna on Terassikauden avajaiset ja minä olen menossa mukana!!! Ja sunnuntaina sitten ollaan kalpeana hiljaa. ;) Tulin just yövuorosta ja tällä hetkellä tuntuu että virtaa on kuin duracell pupulla, mutta nämä patterit loppuvat nopeasti. Ja lataamiseen menee melko pitkä aika. :))

Mutta palataanta takaisin niihin lomiin!!! Voih, tuossa jo suunnittelin että alan siskon tyttöä houkuttelemaan lomaseuraksi. Epäilempä silti ettei häntä paljoa tarvitsisi houkutella, MUTTA sitten kun on se raha kysymys. Itsellenihän minä vielä matkan maksaisin, mutta talous ei varmasti kestäisi toisen kustantamista. :/ Näillekin rahoille oikeasti olisi kyllä ihan muuta käyttöä, mutta kun minusta tuntuu että kerran lomailen ennen häitä niin tarvitsen ihan kunnon ympäristömuutoksen jotta olisin häiden jälkeen virtaa täynnä. :) Oih, katsellaampa hieman niitä matkoja. :D

  • Voisin esimerkiksi lentää suoraan Oulusta 515euroa Kreikkaan, Haniaan (Apollomatkat) ja siellä sitten jännäisin että mikä majoitus on vastassa, kun valitsisin määrittelemättömän hotellin. :)

Määrittelemätön majoitus

Määrittelemätön majoitus voi sijaita missä vain, myös ilmoitetun matkakohteen ulkopuolella. Majoitus voi olla myös muu kuin hotelli eikä se välttämättä kuulu Apollomatkojen tavalliseen hotellivalikoimaan.
Tiedon hotellista ja sen sijainnista saatte oppailtamme perillä kohteessa. Määrittelemättömän majoituksen ostanut asiakas saatetaan matkan aikana siirtää toiseen majoituspaikkaan. Toisinaan majoitusta voi joutua vaihtamaan useammin kuin kerran. Huoneessa on mukavuudet. Hintaan ei sisälly aterioita. Määrittelemättömällä matkalla on rajoitetut opaspalvelut.

  • Tai valita halvimman hotelli/huoneistohotellin mukaan, ettei sattuisi kauheita yllätyksiä. :)
Tämäkin Kreikkaan, erikoista vain että Napsu.fi:ssä hinta on 452euroa ja Apollomatkojen omilla sivuilla hinta nouseekin 778 €? Noh mutta kuitenkin:

 Rosa***

Tunnettu huoneistohotelli, jonka ravintola on yksi Kato Staloksen parhaimmista. Voit tilata lisämaksusta ravintolan herkullista kreikkalaista ruokaa myös huonepalvelusta. Allasalueella on erillinen lastenallas ja biljardipöytä. Hyvät liikenneyhteydet Hanian kaupunkiin. Valoisia yksiöitä ja kaksioita

Yleistä

Rakennusvuosi 2000
Uusittu 2008
Kerrosten lukumäärä 3
Huoneiden lukumäärä 26

Sijainti

Etäisyys rannalle 0 m
Etäisyys keskustaan 0 m
Julkinenliikenne 100 m
Lähin kauppa 0 m

Uima-allas

Uima-altaiden lukumäärä 1
Lastenallas, Makeanvedenallas, Aurinkovarjot

Ranta

Ranta, Aurinkovarjot, Hiekkaranta
 
Tämäkin vaihtoehto passaisi minulle paremmin kuin hyvin. Voi miksi, oi miksi kukaan muu ei lomaile kesäkuun alussa. :/ Että tällasta. Täytyypä vielä hetki selailla nuita vaihtoehtoja ja sitten ruveta nukkumaan. :)
 

Hyvää viikonloppua!!! :)

tiistai 14. toukokuuta 2013

Hääkakku huumorilla höystettynä kiitos!

Niinpä, sitähän minä haluaisin. Olen sitä hääkakun koristetta yrittänyt metsästää netistä ja paikkakunnaltani. Tietenkin budjetti on rajallinen. :) En kuitenkaan ole lämmennyt muovisille versioille, joissa sulhasella on pallo jalassa, morsianta kannetaan pois shoppailemasta tai sulhasta raahataan alttarille. Lasiset sydämet ym. ovat kyllä kauniita, mutta haluaisin uniikin ja humoristisen. Olen nähnyt jo sellaisen hääkakun, jossa sulhasella on pallo jalassa, joten enää se ei naurata. Vaikka silloin ajattelinkin että ompas hauska ja että meille tuli kans seillainen. :> Välillähän minä jo ajattelin että alan itse vääntämään koristeen marsipaanista. Ja siis minähän kokeilin sitä, sain jopa morsiuparin tehtyä, mutta morsian katkesi lantion kohdalta kahtia. :D Ajattelinkin siis että ehkä niiden marsipaani koristeiden tekeminen vaatisi enempi asiaan perehtymistä ja tietoa, jota minä en tällä hetkellä jaksa alkaa etsimään. :D

Mutta tuleva anoppini väläytti sunnuntaina että eräs heidän tuttava perhe oli kastejuhliin saanut kivat marsipaani koristeet eräästä paikallisesta kahvilasta. JES, olin siis sinne yhteyksissä ja sieltä luvattiin tehdä minulle haluamani koriste!!! JEEE!!! Puhelimessa jo suunnittelimme koristetta ja oli puhetta että voisin toimittaa hänelle inspiraatio kuvia, minkä tyyppistä olen ajatellut. Vaikka siis puhelimessa jo melko tarkkaan koristetta suunnittelimmekin. :) Ja minä kun luulin ettei tämän kokoisella paikkakunnalla valmisteta näitä, yhdestä konditoriasta sain nimittäin kieltävän vastauksen ja hekään eivät tienneet että kukaan täällä tekisi. :)



Yllä oleva sivusto www.marsipaanipuoti.fi, jossa on aivan ihania koristeita!! :) Meidän koristeessamme esille voisi nousta hääauto ja huumori. Päässäni on jo mielikuva korsteesta. ;D Toivottavasti en ole liian "vaativa", mutta eiköhän me nätti koriste saada! :)

Mutta nyt olen pari päivää pois blogini äärestä, sillä aloitan yötyö putken. Nähkäämme viimeistään ensi viikolla! :)

maanantai 13. toukokuuta 2013

Vieraskirja

Lueskelin tuossa Calice Gerberoita ja kultanauhaa -hääblogin juttua hänen vieraskirja ideastaan. Enpä ole tainnut tälle asialle ihan omaa postausta vielä omistaa, joten hänen innoittamanaa "tässä se tulee".

Minulla on jo alusta alkaen ollut selvää, että en halua pelkästään kirjaa, johon ihmiset kirjoittaa. Tai oikeastaan aika moni unohtaa kirjoittaa. Olen nähnyt tosi kivoja ja hauskoja ideoita:
  • Sormiväripuu vieraskirja ideoita, jossa jokainen vieras painaa sormen jälkensä puunrungon ympärille ja tästä tulee vaikka taulu hääparille
  • Photobooth, jossa häävieraat saavat ottaa itsestään kuvia jonkun taustakankaan/tapetin tai vastaavan edessä ja heillä on kädessään tikku jonka toisessa päässä on hattu ja hän pitää sitä päässä... jälleen huonosti selitetty, mutta aika moni taitaa tietää idean
  • Myöskin on tullut vastaan idea jossa lippulappusiin kirjoitetaan terveiset hääparille ja sitten se kiinnitetään puun rungon oksille. Siis vähän niinkuin joulukuusi, mutta puu ei ole kuusi ja koristeet ovat lippulappusia ja hieman pienemmässä muodossa. Tämäkin aivan ihana idea mutta, meillä ei varmastikaan löytyisi tilaa mihin laittaa esille tällaista
  • Sitten on pahvin/paperin paloja joihin on valmiiski tulostettu lauseita, joita tulee jatkaa. Näistä sitten ilmeisesti kerätään jonkinlainen kirjanen jälkikäteen.
Oikeastaan olen jo alunpitäen tiennyt että  laitamme vieraille esille lippulappusia, joihin he saavat kirjoittaa ihan mitä lystää. :D Tai vaikka piirtää. J:n isän vaimo on lupautunut keräämään meille kuva-albumin hääpäivästä, joten tarkoitus on että hän liimaisi nämä lippulappuset kuvien liitteeksi. Kansioon on tarkoitus liittää myös kutsut ja ehkä myös menu ja muita askartelu juttuja. Ikävä kyllä en voi tähän lisätä kansion ulkonäköä, sillä se on minullekin yllätys. :) Pyysimme tätä häälahjana J:n isältä ja hänen vaimoltaan. Kuulemma ei anna häälahjana, mutta lupautui silti kokoamaan kansion. :> Mutta laput voisivat olla esim. tämän näköisiä:


Osassa taas voisi olla valmiita lauseiden aloituksia, tähän tyyliin:




Tarkoitus on että laput ovat pöydissä, samoin kyniä ja kuppi mihin palauttaa. Voisihan näitä olla monta eri tekstiä tai tyhjää, jotta jokainen saa valita itselle sopivimman lapun. Alunperin olin laittamassa vain tyhjiä lappuja, mutta toisaalta voisihan näitä lauseen täydennyksiä olla seassa. Ja jotta jokainen ymmärtäisi mitä lapuille tulisi tehdä voisivat kaaso tai bestman ohjeistaa näiden täyttämiseen "alku puheessaan", jossa myöskin kertovat WC:n paikat ja ohjeistavat ruokailu järjestystä ym. :)

Olen tässä pitkään pohtinut että pitäisi tehdä koneella nämä lappuset, jotta saisi idean alulle. Nyt sitten kun postausta kirjoitin samaan syssyyn sain nämäkin tehtyä ja olipas helpot tehdä. :) Ja kivasti samaa sarjaa kuin kutsut. :)

Kylläpäs tänään on tullut tehtyä postauksia. :D Tänään on kyllä hää asioita tullut mietittyä ja vietyä ajatuksen tasolta toteutukseen. Jospa nämä asiat tästä pikku hiljaa tulisi tehtyä. :) Kiitos siitä että minulla on teidät joille olen vastuullinen päivittämään missä mennää, jolloin joutuu joskus jotain hääjuttuja tekemään ja miettimäänkin. :>>

DIY kirkkoon persoonaa esille

Joskus tässä blogeja seuraillessani vastaan tuli Katjan Sinun Ikuisesti -blogin esittelemä idea, että kirkolle voisi tehdä nenäliina pussukat. Ajatus on hautunut päässäni pitkään. Aluksi ajatuksenani oli että kirkkoon voisi koristeiksi tehdä "ruusukkeet" penkkien päihin, MUTTA koska tämä on käytännössä vaikea toteuttaa:
  • Ne pitäisi kiinnittää niin että olisi nopea irroittaa eikä jäisi jälkiä
  • Kiinnittäminen pitäisi tapahtua juuri ennen meidän vihkimistä
  • Ja ne pitäisi poistaa penkkien päistä heti vihkimisen jälkeen
Joten nämä nenäliinat siis voisi olla se meidän juttu millä saadaan persoonallisuutta kirkkoon. Varsinkin kun se lasten laulu kirkossa ei onnistu, ainakaan haluamallamme kappaleella. Ja toiseksi kun emme itse voi vaikuttaa siihen mitä kirkon jälkeen meidän päälle heitetään/puhalletaan vaan niistä vastaa kaasot ja bestmanit. Siispä jatketaanpa aiheeseen nenäliina. :>>

 Eli tarvitset kuultopaperia noin 8cmx25cm palasen. Taitat sen kahtia ja ompelet pitkät sivut kiinni, jolloin siitä tulee "pussukka". Itse leikkasin sydän leikkurilla sydämet koristeeksi ja laitoin kaksipuoliteipillä kiinni. Ja koska en osannut tulostaa tälle paperille tekstejä, kirjoitin leimasimilla (se on aika aikaa vievää hommaa ja herkästi hieman sottaavaa ja niiden leimojen täytyy kuivua monta päivää että ne varmasti ovat kuivat, eli jos vain mahdollista tulosta tekstit suoraan papereihin ennen leikkaamista). Sitten vain nenäliina sisään ja TADAA kirkkoon nais ihmisille nenäliinat pussukoineen valmiina. :)

Meillä siis siskon tyttö menee etukäteen kirkolle, jossa jakaa näitä nenäliinoja naispuolisille vieraille. :) Jos tippa tulee linssiin niin saa hieman pyyhkäistä. :>>

"Saa käyttää, mutta ei oo pakko hei" :D


Multa löytys koneelta valmis "kaavakin" näihin Worldillä tehtynä, mutta ikävä kyllä en osaa liittää sitä tänne. :/ Joku jos osaa neuvoo mua, niin saa neuvoo. Niin ja huomasin äsken kun katsoin nuita "Vain ilon ja onnen kyyneleille" tekstejä, että mullahan on kaunokirjoituksessa virhe. Mutta jospa sitä ei vieraat huomaisi tai ainakaan välittäisi. ;DD

KIITOS!!!

Voi kiitos kun annoitte palautetta ja mielipiteitä edellisessä postauksessani esittämään kysymykseen ja ongelmaan. :))

Kuva


Vihdoinkin olen saanut tehtyä sitten päätöksen että millä tyylillä meidän paikkakortit tehdään. Eli:


Tämä oli teidän ja myöskin oma suosikkini. Sain myös kivoja vinkkejä kuinka näitä voisi työstää lisää. KIITOS!! :) En "onneksi" voi tehdä näitä kortteja loppuun kuin vasta kesällä kun kaikki ovat ilmoittautuneet, mutta minulla on aikaa miettiä vielä nuiden "helmien" paikkaa. Tai siis eihän nuo ole kyllä lähelläkään helmiä, vaan sellaista "väriliimaa". Mutta minun silmääni ne muistuttavat helmiä. :) Näihin nimikortteihin käytetty kartonki on samaa kuin mitä olen käyttänyt kutsuihin, eli siis kivasti jämä palat olen saanut hyödyntää. Hyödynnän kartonkeja myöskin Viivi & Wagner -sarjakuviin. Eli useinhan jokaisella vieraalla on pöydässää joku runo/värssy/lasten suusta/sarjakuva, niin meidän versiomme on Viivi & Wagner sarjakuva. Kaasoni leikkasi näitä sarjakuvia paikallislehdestä talvella. Liimasin tänään pari kiinni kartonkiin ja ne näyttivät tältä:

Olen pohtinut että millä tavalla nämä ovat pöydässä esillä. En nimittäin raaskisi taitella näitä, rullalla ne taas pitäisi olla jossain muussa kiinni (esim. karkkipussukoissa). Tänään kuitenkin välähti.

Kuva

Tai no siis kyllähän tämä idea elää vielä juhlapaikalle asti kun alkaa pöytiin laittamaan tavaroita esille, mutta kuitenkin tajusin että miksei niitä voisi näinkin laittaa. :) Seuraava homma olisikin tilata netistä lisää tuota tarrateippiä. :)

Nyt kun päätös on tehty ja tuo vaaleanpunainen väri on nyt nuissa paikkakorteissa voin ehkä yrittää etsiä vaaleanpunaisia ruokaservettejä?? ;D Alunperinhän J oli niiiin vastaan vaaleanpunaista väriä, hän oli sitä mieltä että tulee liikaa mieleen lasten juhlat. Mutta nyt kun viininpunainen esittää myös suurta osaa häissä ja kun kaikkea ei löydy oikean sävyisenä viininpunaisena on J:kin hieman antanut periksi värin suhteen. ;D Meillähän on kyllä jo olemassa yhdet servetit, jotka ostin kun näin ne poistokorissa ja ne vain olivat niin söpöt. Olin ajatellun ne lähinnä iltapalalle, mutta jotta ei turhia rahan menoja tulisi olisiko ideaa että nämä servetit olisivat jo ruokailussa? Ne eivät ole paksut niinkuin olisin halunnut ruokailuservettien olevan, mutta toisaalta taas en halua kulutaa rahaa servetteihin.

Hih. :D Olen kerran löytänyt edullisesti viininpunaiset (oikean sävyiset), paksut ja EDULLISET servetit, mutta silloin kaupassa josta olisin ne ostanut ei ollut niitä tarpeeksi, joten olen odottanut että he tilaavat niitä lisää. Olen kyseisessä liikkeessä käynyt monta kertaa kevään aikana, mutta niitä ei ole vieläkään ollut ja muutoinkaan en ole heiltä palvelua saanut (samasta paikasta oli tarkoitus ottaa kerttikset alunperin, mutta kun palvelu mättää niin se vain mättää). Onneksi en ole saanut hankittua, sillä haluaisinkin vaaleanpunaiset, hieman pirteämmän väriset kuin viininpunainen. :D Mutta jospa käyttäisinkin näitä jo valmiina olevia ja ostan iltapalalle jotain oikein halppis paperia. Nyt en pysty nuita servettejä testaamaan että miltä näyttäisi aterimet servetin päällä, koska ovat äidilläni säilössä mutta täytyy käyttää mielikuvitusta. ;)

Mitä mieltä olette; tarvitseeko ruokailussa olevan servetin olla paksu? Vai käykö ihan "normit" kaupassa myytävät paperi versiot (vai miten tämän nyt ilmaisisi jäälleen)? Entä eihän mene ihan ällön lällöksi jos ne olisivat nuo servetit? :)