tiistai 14. elokuuta 2012

Empii..

Inhottava tunne tämä epävarmuus!! Olen ihminen joka ei meinaa osata valita jos on useampi vaihtoehto. Valittuaankin mieli muuttuu sen jälkeen vielä monta kertaa. :S Ja usein sisustuksessa ja kaikessa muussa haluan kaikkea ja tuloksena on sekasotku. Eli siis kun olen pohtinut noita kynttilälyhtyjä, niin nyt olen alkanut miettiä että olisiko sittenkin joku muu koristelu vaihtoehto parempi. :S Kun on nähnyt nuita useampia vaihtoehtoja niin NE OVAT KAUNIITA. Tässäpä teille muutama esimerkki:



Erityisesti olen ihastunut tuohon kelluvaan kynttilään!!! Olen alkanut miettiä että olisiko ne sittenkin paremmat. Asiat jotka näissä minua mietityttää on että kun olen tälläisiä kynttilöitä tavannut niin palo aika on ollut vain muutaman tunnin. Minä kun haluan että uusia kynttilöitä ei tarvitse vaihtaa koko juhlan aikana, eli siis olisi ihanteellista että ne palaisivat noin 12 tuntia. Olin kerran yksissä häissä joissa kynttilät olivat ne valonlähde, mutta sitten kun ne sammuivat niin meidän nurkkaus oli pitkään pimeänä, kunnes joku kävi uudet tuikut vaihtamassa. Tuo voi jonkun mielestä tuntua ehkä vähän pikkumaiselta, mutta ehkä minä jo silloin hieman mielessäni suunnittelin omia häitä ja ajattelin että helpompi kun kenenkään ei tarvitse huolehtia sitä että kynttilät muistetaan vaihtaa. :> Ja toinen asia mitä kynttilöistä ajattelen on että kun niitä tarvitaan niin paljon (tuli kun on kaunis elementti), en halua joutua maksamaan kynttilöistä paljoa!! :) Jos jollakin siis on kokemusta mistä saisi 12 tuntia palavat ja EDULLISET vedessä kelluvat kynttilät niin tietoa voisi minullekinpäin jakaa!!! :>>

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)