tiistai 28. elokuuta 2012

Vihkisormus

Olen kovasti pohtinut että millaisen vihkisormuksen haluaisi. Olen jopa käynyt koruliikkeessä katsastamassa tarjontaa. Olisiko sormus näyttävä, jotain tällaista:


 No joo. Olisihan tuollainen sormus IHAN KIVA. :) Mutta taitaa meikäläinen kuitenkin edustaa enempi sellaista tavallista kadun tallaajaa, eikä taitas college housujen kanssa oikein istua. Tai jos vahingossa unohtuisikin sormeen leipoessa tai kukkia multaan laittaessa, niin entäpäs sitten. Kauppias ehdotti että sellaisen näyttävämmän sormuksen ostamisesta kannattaa vinkata sulholle jonakin vuosipäivänä. Esim. kymmenen vuotis hääpäivälahjaksi. ;D Tuollaista timanttisormusta taitaa tulla käytettyä enempi juhlissa. Eli siis se koristaisi aina vain korulipasta. No mutta mikä sitten on se oikea sormus kihlani rinnalle?
Tuollainen pelkkä rivitimantti sormus voisi käydä omani viereen ihan kivasti.
Miksei myöskin valkokultaisena. Sepä onkin pulmallista, kun ennen olin sitämieltä että haluan valkokultaisen. Käytän paljon hopea koruja tai siis enemmän kuin kultaisia, niin tuo valkokulta yhdistäisi korut kivasti. Toisaalta nyt pohdinkin että entäpäs jos keltakultaa... Täytynee vielä käydä sovittelemassa että mikä passaa. :)

4 kommenttia:

  1. Hehee, mulla ja mun miehellä on just sama häpäivä!!! Itekään en osaa päättää mimmonen sormus ja sit toisaalta ku tälllä hetkellä ei voi kovin kalliitakaan ostaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oottepas valinnut mahtavan päivän. :D Heh, enää 4kk ja 9pv. ;D Minä itseasiassa olen nyt sormukseni löytänyt, se on liikkeessä kaverrutettavana ja säilössä. :> Mutta se oli kyllä ton rivarin tyyppinen sormus. :)

      Poista
    2. Joo :D heh, tosi hyvä päivä onkin :) Tänään käytiin virallisesti lyömässä hääpaikka lukkoon, mut sormusta ei oo vielä löytyny. Mites onko sulla jo hääpuku katottuna? Mulla ei oo vielä sitäkään :( Mut tiedän onneksi jo että minkä tyyppisen haluan. Mulla tulee ihan valkonen ja a-linjainen ja alhaalla tylliä :) Onko teillä jotain teemaa?

      Poista
    3. Hääpuvunkin ostin jo syksyllä. ;DD Ku meidän paikkakunnalta ei löydy hääpukuliikkeitä niin kävin Oulussa ihan vain kattelemassa, mutta siellä sitten ihastuinkin pukuuni ja ostin sen. Onneksi ostin, kun ei ole tullut käytyä reissussa puku löydön jälkeen muutoin kuin sulhasen puku ostamassa (sekin Oulusta). Multakin löytyy tuota tylliä mekon alaosasta melkoinen määrä. :>> Ei meillä ole mitään teemaa, luulenpa että aika perinteiset häät meillä on. :) Sormuksenkin kävin eilen kotiin hakemassa. Kuukauden päästä ajattelin alkaa niitä esteettömyystodistuksia hankkimaan, kutsukortit ovat juhlaohjesääntöä vaille valmiit (postiin laitan ne varmaankin huhktikuun ihan lopussa? tai toukokuun alussa). Muutoinkin meillä on asiat ihan hyvällä mallilla, luultavasti. :) Ainoastaan sulhasen kunnostama hää-auto on vielä vaiheessa, mutta toivottavasti valmistuu häihin. :) Mites teillä etenee edellä mainistemani asiat? :)

      Poista

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)