keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Hääyö

Sen jo päätin että häitä edeltävä yö nukutaan erillään. Meillä se perjantai on varmasti melko kiireinen, kun pääsemme juhlapaikkaa koristelemaan, viemme sinne ruoat, astiat ja luultavasti myös jääkaapin. Vilinää siis. Toivottavasti pääsemme ajoissa paikalle, ettei koko yötä tarvitsisi koristeita laitella vaan pääsisi jossain vaiheessa rauhoittumaan ennen nukkumaan menoa. Päässäni pyöriikin mielikuva siitä kuinka kävisin rauhassa saunassa, ottaisin YHDEN lasin valkoviiniä, rasvaisin kasvoja ja juttelisin kaason ja muiden naispuolisten(?) yövieraiden kanssa tunnelma valaistuksessa. ;)

Näinhän ei luultavasti tule käymään vaan vielä kymmenen aikaan rehkimme juhlapaikalla ja sitten menemme kauhealla kiireellä saunaan ja panikoin ennen nukkumaan alkamista että kaikki on varmasti muistettu tehdä ja että "työmiehille" on kerrottu kaikki oleellinen ja sitten en saa edes nukuttua kunnolla koko yönä. ;D Olen luonteeltani juuri tuollainen stressaaja, tiedän että kaikki sujuu omalla painollaa ja että juhlista pitää tulla rennot, eli jos joitain "mokia" sattuu niin so what? Mutta silti se stressaa!!! :)) Toinen asia mikä minulla saattaa pyöriä pääni päällä että kunhan vain sulho ei erehdy ottamaan edellisenä päivänä useampaa kuin sitä yhtä. Sillä tunnen itseni ja sanonpa vaan että luultavasti en tästä asiasta kovin iloinen olisi. Vaikka kuinka yrittäisin itseäni lepytellä sillä että kun tämä on yksi tärkeimmistä päivistäni elämässäni. :P

Olemme pohtineet myös sitä tulevaa hääyötä, että missä vietämme sen. Haluamme juhlia ja pitää hauskaa häävieraiden kanssa juhlien "loppuun asti". Osahan hääpareista lähtevät itse aikaisemmin viettämään lemmenyötään hotelliin. Mutta osa ne fiksummat jotka ovat juhlimassa pikku tunneille asti, menevät yöksi tuttujen mökille tai vastaavalle. Kun tottahan se on että jos vasta yöllä menet hotelliin niin aika turhastahan tuota maksat. Me taas olemme niitä pöhkömpiä pareja, jotka haluavat kerrankin jotain luksusta. :) Ajattelimmekin että varaisimme paikkakuntamme kylpylästä sviitin jopa pariksikin yöksi, kun emme ole ajatelleet lähteä häiden jälkeen heti lomalle. Yritin kyllä tuossa J:lle ehdottaa että kun menisi Standardi huoneeseen saisimme sen paljon edullisemmin, mutta vastaus oli että kerrankin kun meillä on mahdollisuus mennä sviittiin niin mehän menemme. Tai jotenkin nuin oli vastaus. ;D Kun sitten taas en näe järkevänä lähteä ajamaan minnekkään kauemmas parin yön takia. Tältä paikkakunnalta kun on niin pitkät välimatkat muhin paikkoihin.

Olemme hieman suunnitelleet, että sitten talvella lähtisimme "häämatkalle" erään ystävä pariskunnan kanssa --> kahdeksi viikoksi taikkuihin. Täytyy vaan muistaa toivoa paljon rahaa häälahjaksi, kun kaikki rahat menee häihin ja sitten täytyy jonkun aikaa tasoitella rahatilannetta luultavasti häiden jälkeen. ;D

Mitäänhän ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta täytyy hieman suunnitella,harkita ja haaveilla. :)

Kuva täältä

4 kommenttia:

  1. Itsekin voisi kyllä harkita hotellia hieman pidemmäksi aikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa hieman rauhottua ja nauttia yhteisestä avioelämästä, ihan kaksisteen. :) Ja olla tekemättä mitään. :)

      Poista
  2. Mekin ollaan pari yötä hotellissa ja suunnitellaan kaverihäämatkaa.
    Ollaan kahdestaan reissattu ihan tarpeeksi, joten ollaan kaasoja ja bestmania puolisoineen pyydetty meidän matkaan reissaamaan :) Eri hotellihuoneet kuitenkin porukalle tulee, joten kahdestaankin kerkeää olemaan, mutta ystävien kanssa reissaaminen: siinä on sitä jotain. <3
    ajateltiin viettää viikko kavereiden kanssa ja myöhemmin viikko kaksistaan. tai sitten jos pääsemme haluamallemme jenkkien lomalle, niin sitten kaikki porukalla ollaan pari viikkoa jenkkien auringon alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauheasti me ei olle matkusteltu, täältä meiltäpäin kun on pitkät matkat joka paikkaan, ettei vain tule koskaan oikein lähdettyä minnekään (lähin juna yhteys on reilun 200km päässä ja lentää pystyy melkeinpä vain helsinkiin ja nekin liput yleensä huitelee parin sadan euron tietämille tai enemmän, niin ei vain ole tullut kauheasti matkusteltua ennen paria viime vuotta)
      Meillä saattaisi käydä aika pitkäksi jos yrittäisimme kaksi viikkoa kaksistaan olla. ;D Ollaan todettu että kahdenkeskiseen matkaan riittää viikko. :D
      Mutta siis joo porukalla tehdyt reissut ovat aina kyllä osoittautuneet parhaiksi, olivatpa ne lähelle tai kauas, lyhyitä tai pitkiä reissuja. :>>
      Oi että jenkki lomalle, VAUTSI!!! :)

      Poista

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)