tiistai 23. lokakuuta 2012

Haasteet uusintaan vol. 4

No niinpä siinä kävi, että sulhokin on nyt hieman päästänsä sekaisin. ;D Hän ei ole ikinä ollut liikkuva ihminen, harrastanut lähinnä autojen korjailua. MUTTA ihan yhtäkkiä se onkin nyt muutaman viikon ajan alkanut käymään lenkillä. Meillä on ollut paha tapa että syömme liikaa ruokaa iltaisin, tästä kerroinkin jo edellisessä haaste tekstissäni. J:lle olen yrittänyt "opettaa", että kuinka paljon kaloreita syömissämme ruoissa oikein on. Hän katsoikin viikonloppuna murheissaan lemppari leipänsä juustosämpylän kalorit -> yhdessä juustosämpylässä on 224 kcal +levite ja muut.

Kuva täältä
Hän itse sitten ehdottikin että aletaanko yhdessä seuraamaan mitä syömme ja että syötäisiin salaattia paljon ruoaksi. Siis J joka vielä pari vuotta sitten totaali kieltäytyi salaatista! :D Vautsi tää on kyllä mahtava juttu. Salaatin kaverina voisi sitten toimia hyvän kana file, MUTTA siihenkin kyllästyy kun vähän aikaa syö. Pitäisikin keksiä mitä muuta voisi syödä, siis jotain herkullisia ruokia, niin ettei edes huomaisi syövänsä kevyesti. :) Katsoimme netistä että J:n tulisi syödä pysyäkseen painossaan niin 2200 kcal/päivä ja minulla taas 1670 kcal/pv. Ja jos haluaisimme pudottaa painoa J söisi noin 2000kcal/pv kun minä taas söisin noin 1400 kcal/pv. Itsestäni olen huomannut että tällä hetkellä ruoka maistuu taas hyvälle, joten pitää löytää keveitä välipaloja. Olin yllättynyt kun katsoin että banaanissakin on 100kcal :O. Eilen aloitimmekin sitten seuraamaan ja laskemaan kaloreita. Hieman nämä minun yövuorot nyt sekoittavat omaa syömis rytmiäni. Kävin eilen kaupassa ja samalla tiirailin että paljonko missäkin on kaloreita, siis nuudelissakin oli ihan järkyttäviä eroja toisessa oli 60kcal/100g ja toisessa oli monin kertainen määrä! Tämä on jopa ihan mielenkiintoista. Onneksi kaupassa huomasin ostaa myös vesimelonia se on kiva välipala jogurtti juomien ym. vaihtoehtona. :) Eilen söinkin noin 1300 kcal. Nyt olen nukkunut päivän joten en ole tälle päivälle vielä kaloreita ehtinyt alkaa keräilemään, mutta kun nyt alan vielä pariksi tunniksi nukkumaan niin yöllä taas lasketaan mitä suuhun pistetään. :) Vielä kaksi yötä valvottavana. Ensimmäinen yö ainakaa ei vielä tuntunut rankalta. :) Ai ja vielä tästä haasteesta, olen ajatellut että voisiko yksi päivä viikosta olla "punainen" päivä, jolloin ei laskettaisikaan mitä suuhun laitetaan. Ettei tulisi liikaa paineita ym. Onko siellä lukemassa joku viisaampi, joka kertoisi että jos syön viikossa yhtenä päivänä epäterveellisesti, niin kunka suurta hallaa teen tälle projektille?

Unohtuipa tuossa mainita että nuo kalori määrät ovat määriä jotka poltamme päivän aikana ns. tekemättä mitään ja jos käymme lenkillä tai vaikkapa salibandy treeneissä niin kulutamme vieläkin enempi. Hankala puoli tuon "punaisen päivän" lisäksi on että kun en osaa seurata muita määriä esim. proteiineja ym. siis että ei tule puutos tiloja tai mitään vastaavaa. Menisi liian vaativaksi tämä laskeminen jos niitä vielä joutuisi miettimään. Mutta maalais järki jo sanoo että täytyy muistaa syödä monipuolisesti. Esimerkiksi eilen söin:
Puuroa+mustikka keittoa, salaattia+kanaa, ruisleipää (siinäkin yllättävän paljon kcal), nuudelia, tonnikalaa (vedessä), jogurttia. Että siis tällaista. Vinkkejä saa myöskin antaa tähän projektiin. :) Karkin suhteen teen niin että jos haluttaa jotain hyvää niin ehkä jonkun pienen jutun voin ostaa, mutta täytyy ensin vilkuilla niitä kaloreitakin sehän kuitenkin on muualta pois. Hartia jumppaa olen harrastanut nyt kuukauden verran (kerroin tästä edellisessä tekstissä). Olen yrittänyt lopettaa tätä kirjoittamista jo monta riviä ylöspäin, mutta kun sitten aina tajuan mistä olen unohtanut kirjoittaa. Nyt siis on aika ruveta päiväunille ennen yövuoroa. Joten nähdäänpä taas moi moi! :)

Kuva täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)