maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kylläpäs alkoi vastustaa

Ensin aamulla minulle soitettiin kukka kaupasta, että pääsisinkö käymään. Ruusut jotka olin kimppua varten valinnut ovat tuhoutuneet Hollannissa, joidenkin jyrsijöiden takia. :S Tilalle on tullut jotain Heidi ruusuja, jotka ovat vaaleanpunaisia. :S

Täältä
Yllä oleva ruusu löytyi Googlen kuva haulla. Ja minulle kun oli tarkoitus tulla luonnonvalkoisia ruusuja, joiden kaveriksi hieman persikkaan vivahtavaa ruusua. Täytyy käydä katsomassa ja punnita meneekö vakoiseksi ajateltu kimppu ihan väärän väriseksi. :) Mutta onneksi kukkakauppias sanoi että jos kukka ei käy hän alkaa heti soittelemaan ympäriinsä että saataisiin jotain edes lähelle oikeaa sävyä. :) Täytyy kyllä todeta että olen kukka kaupan asiakaspalveluun NIIIN TYYTYVÄINEN! :)

Mutta tämän lisäksi J soitti tänään kirkkoherranvirastoon ja kyseli että onhan meillä kanttori. Jotenkin itse olin siinä uskossa että kun olin toukokuussa yhteydessä erääseen kanttoriin ja kyselin siitä kirkko esityksestä, että hän myöskin aikoi olla meillä kanttorina. Kun jäi vielä puheeksi että hän laittaisi sähköpostilla minulle vaihtoehtoja virsistä ym. minkä lapset voisivat esittää kirkossa (kylläkään en ole saanut häneltä sähköpostia). Kesäkuun hän kuitenkin on ollut lomalla. Meille oli merkattu kuitekin eri kanttori, mutta sieltä aikoivat vielä selvitellä että onko alkuperäisellä kanttorilla mahdollista tulla meille. Muutoin kirkkoon tulo marssia on vielä pohdittava. MUTTA en aio ottaa tästä nyt enää ressiä, asiat menevät niinkuin niiden on tarkoitettu mennä. :)

Mutta olin yhteyksissä kahvilaan, josta kakkukoriste tulee. Ja kaikki tämän suhteen on kunnossa. Jotain iloistakin siis. :) Hän myöskin lupasi valmistaa kaksi maidotonta leivonnaista.

Eilen kirkastin hopea aterimia ja olin ihmeissäni kuitenka helppoa se olikaan! :)

Ensin laitoin veden kattilaan kiehumaan. Kun vesi kiehui lisäsin siihen noin kaurallisen ruoka suolaa. Aterimet laitoin altaaseen folion päälle.


Ja sitten kaadoin vesi-suola seoksen aterimien päälle.
Puhdistuminen tapahtui yllättävän nopeasti.

Alla näkyy lusikka, josta osa on veden pinnan yläpuolella. Kuinka paljon vaaleampi on vedessä oleva osa.

Kylläpäs ne nyt ovat kirkkaita!! :) Ne olivat altaassa noin 10 minuuttia. Lusikat olisi tarkoitus laittaa karkkibuffettiin. Ostin ne kirpputorilta. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on kullan arvoinen! :)